3. Luku

Oli ilmeisen mahdotonta lykätä enää kertomista Ulrichin kuolemasta. En kuitenkaan oikein tiennyt miten ottaisin asian esille. Se oli kuitenkin parempi tehdä itse kuin antaa toisten kysyä asiasta. Vedin syvään henkeä ja aloitin: "Kuulkaahan kaikki. Ulrich on kuollut. Hän tuli ammutuksi." Selitin mitä oli tapahtunut ja että olin lähettänyt Symeonin etsimään tappajaa.

Muut katselivat minua koko ajan ilmeettöminä, paitsi Terreros, joka ei pystynyt hallitsemaan itseään, vaan purskahti nauruun. Katsoimme kaikki häneen paheksuvasti. Terreros teki parhaansa hallitakseen itsensä, mutta se vain pahensi tilannetta.

Heintze oli jo valmis antamaan Terrerokselle pienen opetuksen isän kädestä, mutta Symeon saapui sopivasti paikalle. "Ilmeistänne päätellen Werhner on juuri kertonut teille tapahtuneesta. Luulen löytäneeni syyllisen. Omituinen miekkonen, pukeutuu synkemmin kuin muut, mutta on iloinen ja riehakas. Toisaalta hänen seurueessaan kaikilla on samanlainen synkkä asu. Ehkä se on jonkinlainen henkilökohtainen univormu. Mitäpä jos käväisisimme katsomassa. Werhner jääköön tänne, ettei häntä tunnisteta."

Mitäs minä vastustelemaan, vaan kohautin vain olkapäitäni. Jonkunhan piti kuitenkin vahtia tavaroita ja hevosia. Jouduin myös kestämään Terrerosta, joka hihitteli nyt hiljaa itsekseen.

Muilla ei kestänyt kauaa. He palasivat pian hiljaisuuden vallitessa. Lopulta Kapteeni rikkoi sen: "Näyttää pahalta. Emme voi millään käydä koko ryhmän kimppuun. Se olisi liian vaarallista ja sillä saisimme varmasti niskaamme päällystön. Emme kaipaa kuolemantuomioita keskuudessamme."

Heintze keskeytti Kapteenin: "Me kostamme tämän! Eikä meitä estä kukaan!" Hän ei välittänyt siitä, että viereisten telttojen asukit varmasti kuulivat mitä hän huusi.

Markwart heitti luitaan. "Tulemme onnistumaan, tarvitsemme vain hyvän suunnitelman. Ja tapamme vain pistoolimiehen."

Kapteeni jatkoi: "Meidän täytyy siis yllättää hänet jossain. Emme halua joutua tunkeutumaan yllätyksellä heidän telttaansa. Se johtaisi varmasti käsikähmään ja meitä on vähemmän kuin heitä. Symeon seuraa häntä. Tapamme hänet sopivalla hetkellä. Te muut, olkaa valmiina lähtöön hetken varoitusajalla."

Gerlach puuttui keskusteluun: "Eiköhän meillä tulisi olla hieman parempi suunnitelma? Mies on vaarallinen. Ei ole mitään syytä tapattaa lisää meistä kostaaksemme rengin kuoleman." - hän kääntyi puhuttelemaan Markwartia hieman epäröiden - "Olisikohan mahdollista käyttää jotain loitsua tai lumousta häneen." Gerlach ei pitänyt taikuudesta, mutta ilmeisesti kosto oli tärkeämpi.

Markwart tuumi hetken. "Ampujalle näkökyky on kaikki kaikessa. En pysty sokeuttamaan häntä kunnolla, mutta uskoakseni minulla on jotain, joka voisi auttaa. Se kuitenkin vaatii erikoismateriaaleja, jotka saattavat tulla kalliiksi."

Oli Kapteenin vuoro tuumiskella. "Selvä. Mene ostamaan ne. Me muut odotamme. Eiköhän riitä suunnitelmaksi se, että Markwart sokaisee, me muut hyökkäämme. Meillä on varaa tuhlata hieman rahaa. En ollut maksanut Ulrichille palkkaa vähään aikaan, joten tulkoon tämä hänen pussistaan."

Muut nyökkäilivät hyväksyvästi, paitsi Anselmus, joka oli epäilevä. No ainakaan kenelläkään ei ollut vaikeuksia ymmärtää noin yksinkertaista suunnitelmaa.

Odottelimme seuraavaan iltaan asti. Symeon oli poissa koko ajan ja me istuimme nahkahaarniskat päällä ja ase kädessä teltassamme. Ohjeiden mukaan leirimme ei tulisi siirtymään vielä moneen päivään, joten meillä oli kyllä aikaa odottaa tilaisuutta.

Heintze vain alkoi käydä malttamattomaksi. Hän huitoi turhautuneena ilmaa ja maata aseellaan. Yritimme saada hänet purkamaan tarmoaan antamalle hänelle työtehtäviä, mutta ilmeisesti hevosenkenkien takominen ei riittänyt hänelle, koska nekin epäonnistuivat.

Olimme kaikki huojentuneita, kun Symeon viimein palasi. "Erich - siis kohteemme - palailee juuri humalassa teltalleen. Nyt on varmasti sopiva tilaisuus. Liikkeelle, niin näytän tietä."

Meiltä ei mennyt montaa sekuntia valmistautumiseen ja lähdimme hölkkäämään Symeonin perässä.

Markwart yritti sekoittaa jotain juostessaan. "Kun saavumme sinne, antakaa minulle pari sekuntia. Symeon saa tiputtaa jauheen hänen päälleen. Se tekee hänestä hämäräsokean, mutta vaikutus ei ole pitkä, joten hyökätkää heti, kun hän menettää näkönsä."

Symeon laskeutui puolustuslinjojen sekaan. Juoksimme perässä ja yritimme pysyä matalana. Äkkiä kuului laukaus, jota me kaikki säikähdimme. Uskaltauduin kuitenkin katsomaan. "Ei hätää pojat, hän vain ammuskelee ympäriinsä... ilmeisesti vain jotain lintua."

Symeon päästi varoittavan äänen, joka oli ilmeisesti tarkoitettu minulle.

Markwart oli saanut seoksensa valmiiksi. Hän kaatoi sen varovasti pussiin ja ojensi Symeonille. "Varovasti. Se on kallista ja vaarallista. Mitä paremmin osut, sitä pitempään se vaikuttaa."

Symeon katsoi pussia epäillen, mutta päätti sitten, että parempi toimia nyt kun mies latasi asettaan, eikä vasta sitten kun hän olisi jälleen valmis ampumaan. Edelliselläkin laukauksella hän oli osunut ohi lentäneeseen lintuun jota oli tähdännytkin. Sen huomaaminen sai minut hieman varautuneeksi, mutta täällä oltiin, eikä enää oikein voinut peräytyäkään.

Symeon nousi ilmaan ja kaarsi sopivaksi näkemälleen korkeudelle, tähtäsi ja päästi pussin irti. Osuma näytti ensin ihanteelliselta, mutta sitten nousi yllättäen tuuli, joka nappasi osan jauheesta mukaansa. Erich sai kuitenkin osan siitä kasvoilleen, joten me lähdimme rynnäkköön. Varmuuden vuoksi emme päästelleet ääniä.

Erich painoi toisen kätensä kasvoilleen ja toisella nappasi toisen pistoolinsa ja aikoi ensin ampua Symeonia, mutta sitten hän kuuli meidät. "Ovela suunnitelma pojat, mutta luuletteko tosiaan, että pieni sokeutuminen haittaa mestariampujaa." Hän tähtäsi Hanczelia, joka yritti maastoutua, mutta ei ehtinyt. Laukaus kaikui ja Erich osui uhriaan suoraan rintakehään. Osuma pysäytti meidät muut tehokkaasti. "Tuonkin jätin olisi mahdotonta pysytellä piilossa edes vuoren takana, joten miten kuvittelette, että minä en kuulisi häntä." Hän alkoi ladata pistooliaan. Toivoin, että hänellä ei olisi niitä enää enempää piilossa väljissä asusteissaan.

Heintze karjaisi ja lähti uudestaan rynnäkköön. Tällä kertaa Erich ei enää ampunut, vaan heitti pistoolinsa huomattavan tarkasti suoraan Heintzen otsaan. Heintze kaatui romahtaen selälleen ja jäi siihen valittamaan.

Nyt me muut lähdimme rynnäkköön. Erichillä oli vielä yksi pistooli, jolla hän yritti heittää Kapteenia, mutta oli ilmeisesti menettänyt otteensa, sillä hän ei enää osunut. Erich kääntyi ja yritti juosta pakoon, mutta ei nähnyt mitään ja kompastui maassa makaavaan oksaan.

"Hei! Varokaa!", Markwart huusi, mutta muut eivät ehtineet reagoida, vaan juoksivat hänen jauheensa aiheuttamaan pilveen. He menettivät kaikki näkönsä, paitsi Markwart, joka oli tajunnut tilanteen ajoissa ja minä, joka olin aina enemmän varuillani kuin muut. "Pojat, jääkää paikoillenne, älkää huitoko niillä aseilla."

Varoitus oli paikallaan, he olisivat todellakin saattaneet vahingoittaa toisiaan, tai ehkä jopa tappaa.

Erich yritti nousta ja kaivoi paitansa alta tikarinsa. "Tulkaa vaan pelkurit, kyllä täältä pesee. Tapan teidät kaikki vaikka sokeanakin."

Markwart oli tullut aivan viereeni ja kuiskasi minulle: "Pian, meidän on tehtävä jotain, ennen kuin jauhe menettää voimansa."

Keräsin rohkeuteni ja lähdin hiljaa lähestymään Erichia, Markwart oli aivan vierelläni. Toivoin muun ryhmämme metelöivän sen verran paljon, että Erich ei kuulisi meitä. Hän huitoi ilmaa tikarillaan ja yritti kuulostella ympäristöään.

Pääsimme Markwartin kanssa aivan viereen ja olimme valmiita iskemään, kun Erich huitaisi tikarillaan Markwartin suuntaan. "Ei pitäisi hengittää, minä kuulen senkin", Erich sanoi hymyillen. Hän onnistui viiltämään Markwartin paitaa, mutta isku ei lävistänyt panssaria.

Minä iskin tällä välin Erichiä kaikin voimin ja sain hyvän osuman hänen asekäden puoleiseen kylkeensä. Erich parkaisi ja luhistui. Aseeni terä oli uponnut sisään melkein kokonaan. Vedin sen pikaisesti ulos ja löin häntä uudestaan rintaan ja sitten kolmannen kerran kasvoihin.

Markwart pysäytti minut. "Katso voivatko muut hyvin." Sitten hän otti Erichin maahan pudottaman tikarin ja alkoi tehdä viiltoa rintalastaan.

En halunnut nähdä sitä, vaan menin katsomaan Heintzea, joka makasi maassa. Hän oli saanut otsaansa haavan, josta vuoti verta melko pahasti. Sitä oli paljon hänen kasvoillaan ja hän oli yhtä sokea kuin muut ryhmämme jäsenet.

Yritin tyrehdyttää verenvuodon kankaanpalalla, jonka revin Hanczelin paidasta, mutta Heintze rimpuili sen verran pahasti, että siitä ei tullut mitään. Onneksi muut olivat saamassa näkönsä takaisin ja tulivat pitelemään miestä, sillä aikaa kun sidoin haavan.

Hanczelkin oli vielä elossa, mutta emme voisi pelastaa häntä mitenkään. Hän kuolisi pian, eikä meillä ollut voimia kantaa häntä poiskaan, joten päätimme sanattomasti jättää hänet sinne. Hän ei ainakaan kertoisi kenellekään mitä täällä tapahtui ja tuskin kertoisi Erichkään, sillä Markwart oli kaivanut hänen sydämensä irti ja pannut sen pieneen pussiin. Ennen lähtöä Markwart viilsi Hanczelin kurkun auki. Armollistahan se oli.

Varastimme Erichiltä mitä pystyimme ja lähdimme palaamaan takaisin leiriämme kohti. Jouduimme kantamaan Heintzea, joka ei ollut selvinnyt vielä haavastaan. Otimme hänet neljästään kantoon, jotta pystyisimme pitämään hyvää tahtia hölkätessämme.

Kostomme oli onnistunut, mutta hinta oli ollut liian suuri. Hanczel oli menetys meille. Paljon suurempi kuin onneton renki. No ainakin puhtaasta hyöty näkökulmasta, Ulrich oli paljon parempaa seuraa kuin mykkä jätti.

Teltalla istuimme hiljaisuudessa ja tuijotimme Markwartia, joka kohensi tulta. Anselmus antoi Heintzen hoitamisohjeita Symeonille, joka välitti ne edelleen Gerlachille. Heintze oli sen verran sitkeä, että hän selviäisi kyllä pian. Hän oli kieltäytynyt Markwartin kipua lievittävistä voiteista, mikä oli yleensä hyvä merkki, Heintzeen se ei kuitenkaan välttämättä pätenyt.

Ilmapiiri oli jälleen liikaa Terrerokselle, joka purskahti äkkiä nauruun. Hän juoksi ulos teltasta ja kuulimme hänen tukahdutetun hihityksensä jossain etäämmällä.

Markwart oli saanut tulen jälleen kuumaksi ja alkoi kaivella pussia johon oli pannut ottamansa sydämen. "Jos voisitte ystävällisesti poistua ja vahtia samalla teltan ovea." Hän ei edes vaivautunut katsomaan meihin, sillä tiesi meidän kyllä tottelevan. Tiesimme kyllä kaikki mitä tulisi tapahtumaan: hän söisi sydämen ja saisi sillä tavalla yhteyden sen entiseen omistajaan. Koko prosessi oli sen verran kuvottava, että me emme mielellämme seuranneet sitä.

Jäin kuitenkin ovensuuhun, missä kuulin selvästi sisällä käyty keskustelu. Kesti hetken ennen kuin Markwart onnistui kutsumaan hengen paikalle ja silloinkin oli epävarmaa, että puhuisiko hän. Monia kuolleita ei kiinnostanut kertoa mitään tappajilleen.

Erich oli kuitenkin harvinaisen puhelias ja kun kurkistin sisään, hänen harmaa ja häilyvä hahmonsa virnisteli edelleen samalla tavalla kuin aiemminkin. Tässä vaiheessa uteliaisuuteni voitti ja päätin seurata keskustelua.

Erich puhui ennen Markwartia: "Terveisiä helvetistä, ei niin paha kuin oletin, mutta helpompaakin voisi olla. Sinä taidat olla se taikuri, jonka pikku taialla minut nujerrettiin."

Markwart nyökkäsi. Hän ei pitänyt taikuri nimityksestä, mutta oli turhaa kiistellä asiasta kuolleen miehen kanssa. Markwart piti itseään velhona, vaikka muut velhot eivät häntä olisikaan hyväksyneet. Ja loppujen lopuksihan tuohon sisältyi kohteliaisuus.

"Annoin teille kuitenkin kunnon vastuksen, enkös vain?" Erich vaikutti hyvin ylpeältä. "Minkäs takia tämä erittäin huomaavainen kutsu?"

"Haluan tietää, mistä opit noin hyväksi ampujaksi ja miten osuit ilman näköhavaintojakin."

Erich naurahti: "Sehän on harvinaisen yksinkertaista. Minä myin sieluni taidoista. Hyvä kauppa, vaikka te houkat muuta väittäisittekin. Hyvä neuvottelutaito on eduksi jopa helvetin demonien kanssa."

Markwart oli tyrmistynyt.

"No? Siinäkö oli kaikki? En minä tänne aio jäädä sinua tuijottamaan koko päiväksi. Olisi töitä uudessa kodissani."

Markwart toipui: "Ovatko ystäväsi myös... vaihtaneet ikuisen sielunsa maallisiin iloihin?"

Erichin hymy riitti hyvin vastaukseksi.

Markwart näytti olevan menettämässä otettaan haamuun, joten hän antoi sen mennä ja jäi istuskelemaan maahan.

Erich halusi kuitenkin vielä viimeisen sanan: "Täällä on kyllä tilaa sinullekin, taikuri. Paikkaasi valmistellaan jo, samoin kuin ystäviesi."

Sydämeni pompahti.

Markwart jäi pohtimaan tilannetta. Siinä kyllä riittikin pohtimista. Itsekään en odottanut innolla helvettiin pääsemistä.

Myöhemmin, kun Markwart oli selittänyt tilanteen, Heintze oli tullut tajuihinsa ja olimme istuskelemassa nuotiomme äärellä, meidän oli pakko ottaa uudet tiedot keskustelun alle ja kahden miehen menetyksestä oli myös puhuttava. Annoimme Terrerokselle vahtivuoron, sillä hänestä ei koskaan ollut hyötyä sellaisissa tilanteissa. Tai harvemmin muutenkaan, mutta hän oli omalla tavallaan olennainen osa ryhmää, joten emme halunneet luopuakaan hänestä. Erichiltä varastetut tavarat, joita olimme aiemmin jo jakaneet keskenämme makasivat maassa koskemattomina. Kukaan ei halunnut olla tekemisissä niiden kanssa.

Kapteeni avasi itseoikeutetusti puheen: "No niin pojat. Ollaan sitten menossa helvettiin, mutta se ei ole mitenkään kiireellinen aihe. Isobel voi heittäytyä hankalaksi, jos meitä on vain kuusi käsittelemässä häntä. Tarvitsemme jostain yhden uuden tykkimiehen ja yhden rengin. Mielellään joku joka osaa kokata paremmin kuin Ulrich osasi." - tuo oli sisäpiirin vitsi. Nauroimme usein Ulrichin kokkaustaidon yksipuolisuudelle, hän vain heitti kaiken vartaalle tulen ääreen ja jätti siihen, kunnes pinta oli musta - "Tykkimieheksi tarvitsemme mielellään jonkun sopivan voimakkaan. Meistä kukaan ei pysty samanlaisiin suorituksiin, kuin Hanczel pystyi." Se oli totta, Hanczelin suuressa massassa ei juuri läskiä ollut.

Minusta työläisten haku tuntui aika toivottomalta. Heitä olisi suurin määrin saatavilla ensimmäisten taistelujen jälkeen, kun kuolleiden upseerien rengit hakivat uusia töitä, mutta siihen saattaisi vielä kulua aikaa. Meille oli ilmoitettu, että vaihtaisimme asemia kahden päivän kuluttua. Taisteluista ei vielä ollut mitään tietoa. Jaoin mielipiteeni muiden kanssa.

Gerlach huolestui: "Tämä saattaa vaikeuttaa palkkojemme saamista, jos emme pysty toimimaan kunnolla ja kassa alkaa muutenkin olla huvennut. Toisaalta, pystymme kyllä tälläkin miehistöllä käyttämään Isobelia, mutta emme yhtä tehokkaasti ja ilman Hanczelia hänen kääntämisensä on vähintäänkin hankalaa. Ammuksetkin ovat vähissä, mutta niitä voimme käydä hankkimassa täältä sopimukseemme nojaten."

"Onnistuisimmekohan me kaappaamaan väkeä muilta ryhmiltä?" kysyin.

Kapteeni vastasi nopeasti: "Ei! Joutuisimme tarjoamaan heille enemmän palkkaa kuin muuten. On vain pärjättävä toistaiseksi ilman apuvoimia."

Markwart puuttui puheeseen: "Eiköhän ole jo aika puhua kuolemattomista sieluistamme? Väkeä tulee ja menee, mutta sielumme ovat ikuisia." Hän tuijotti ilmeettömänä nuotion liekkejä.

Heintze, joka oli pysytellyt yllättävän hiljaa, vastasi: "Helvettiinhän tässä oltiin muutenkin menossa. Oletkos joskus kuunnellut pappeja. Emme saisi edes ottaa housuja pois paskantaaksemme! Jos minusta tulee jonkun demonin leikkikalu joka tapauksessa, niin kannattaahan sitä täällä sitten ottaa edes ilo irti. Ja oletkos joskus miettinyt meidän toimintatapojamme. Tapoimme tänään miehen. Siitähän nyt ainakin joutuu helvettiin. Ja monesko se yleensä oli. Olin tappanut kahdeksan ihmistä ennen kuin hankimme Isobelin. Missähän luku nyt menee? Ja muistaakseni sinä vielä tapoit ystäväsi tänään."

Markwart suuttui selvästi. Hän hyppäsi pystyyn ja huusi: "Mutta minä en halua helvettiin! Minä en ole paha ihminen! Ja minun täytyi tappaa Hanczel. Hän ei ansainnut jäädä kärsimään." Hän katseli meitä anoen.

Heintze nousi ja asettui hänen eteensä. "Et vai? Oletkos kuunnellut mitä papit sanovat teistä velhoista. Te pääsette helvettiin suoraan jonon ohi. Ei odotusaikoja. Teikäläisille on varmaan oma erikoisosastokin! Nähdään siis helvetissä tai oikeammin sinä olet siellä omalla osastollasi, joten emme tule näkemään." Hänen hymynsä oli harvinaisen julma.

Anselmus röhki jotain Symeonille, joka puolestaan välitti sanoman meille: "Helvettiä ei ole, se on vain symboli, jolla pelotellaan lapsia ja lapsenmielisiä käyttäytymään, ettei tarvitsisi kärsiä ikuisuutta. Olen tässä samaa mieltä Anselmuksen kanssa. En tiedä mistä Erich - tai mikä lie olikaan - puhui, mutta mistä tiedämme, että hän puhui totta? Onko meillä mitään syytä olettaa että sellainen henkilö jättäisi väliin mahdollisuuden valehdella ja pilata siten meidän olomme?"

Eläinten mielipide ei paljon painanut. Eihän niillä ole edes sielua. Heidän mielipiteensä ohitettiin tässä asiassa suoralta kädeltä.

Olin jo ehtinyt pohtia asiaa monilta eri puolilta ja nyt tuntui siltä, että oli aika sanoa sanottavani: "Kuulkaas, mitä jos tämä on mahdollisuutemme. Siis jospa meille on annettu tilaisuus pelastaa sielumme. Voisimmeko mahdollisesti välttyä helvetiltä tappamalla sen joukon?"

Puheenvuoroni hiljensi kaikki.

Heintze rikkoi ensimmäisenä hiljaisuuden: "Oletko hullu? Helvettiin ollaan menossa, mutta mikä kiire sinulla on? Emme me voi mitään sille joukolle. Heitä on enemmän, he ovat voimakkaampia kuin me ja varmasti taitavampiakin."

"Mutta jos tämä todella on ainoa mahdollisuutemme. Minä ainakin viettäisin ikuisuuden taivaan iloissa kuin helvetin kärsimyksissä."

Kapteeni nousi pystyyn ja nosti kätensä pystyyn, ikäänkuin yrittääkseen rauhoittaa meitä. "Kuulkaahaan. Olen sitä mieltä, että tapetaan ne paskiaiset. Lähdetään ainakin ryminällä. Jos olemme joka tapauksessa matkalla helvettiin, niin näytämme niille demoneille, että emme ole mitä tahansa tönittäviä maalaismoukkia."

Hiljaisuus laskeutui.

Heintze rikkoi sen lopulta. "No, miten me aiomme voittaa heidät?"

Kapteeni vastasi: "Hajoita ja hallitse. Tapamme heidät yksi tai kaksi kerrallaan ja pakenemme palataksemme uudelleen. Toistamme tämän päiväistä kaavaa. Mieluummin kuitenkin ilman uhreja meidän puoleltamme."

"Eiköhän tässä jotain keksitä", sanoi Gerlach epätavallisen ilkikurisesti hypistellen metallikuulaa käsissään. Tämä oli hänessä aivan uusi, meille aikaisemmin tuntematon puoli.

Enempää puheenvuoroja ei käytetty. Anselmus ja Symeon vain katselivat toisiaan. Me muut emme osanneet tulkita niiden ilmeitä. Asia oli siis päätetty.