5. Luku

Illanistumisen jälkeen muut kävivät yöpuulle. He olivatkin nauttineet enemmän viinaa ja viinejä kuin minä. Minun olisi kai pitänyt jäädä vahtiin, mutta en tuntenut sitä tarpeelliseksi, sillä kyllähän kaikilla naapuriteltoilla oli vahti, joten vihollinen ei ainakaan meidän huolimattomuutemme takia pääsisi yllättämään, varkaat ehkä. Päätin lähteä tutustumaan huoriin paremmin kuin olin ehtinyt aiemmin. Erichin kuoleman johdostakin se tuntui turvallisemmalta.

Rahaa minulla ei juurikaan ollut, mutta katseleminen on onneksi yleensä ilmaista. Ilo alueella näytti olevan ylimmillään. Miehiä oli joka paikka täynnä ja naisilla oli jatkuvasti kädet - ja muutkin paikat - täynnä töitä. Hinnatkin olivat korkeammat kuin mitä muistin päivällä nähneeni, joten päätin unohtaa naiset toistaiseksi.

Näinkin jotain paljon mielenkiintoisempaa - ainakin sillä hetkellä, älkää käsittäkö väärin. Seppä, joka oli vienyt saappaani, käyskenteli ympäriinsä niiden kanssa. Ilmeisesti hän etsi hyvää vaihtokauppaa. Alkoholin antamalla rohkeudella kävelin hänen luokseen ja taputin häntä olalle.

"Niin?", kuului ärtynyt vastaus. Tuolla asenteella hän ei koskaan pääsisi saappaistani eroon.

"Sitähän minä vain, että olisin maksanut verkosta sovittuna aikana, mutta herra ei suvainnut saapua paikalle", sanoin, liioitellun kohteliaasti.

Seppä räjähti nauruun. "Ai, sinä ihan oikeasti uskoit, että seppä kalastelisi verkolla? No, maksapas verkko niin saat saappaasi takaisin."

"En", vastasin, suuttuneena tuollaisesta julkeudesta, "Pitäisi melkeinpä haastaa sinut taisteluun loukkauksesta." En ollut tosiaankaan tullut ajatelleeksi, että verkko ei ehkä ollutkaan hänen, ja miksi olisinkaan.

"Luulin sinun kuolleen sinne jokeen ja aioin ryövätä kaikki varusteesi. Olisi pitänyt uittaa sinua siellä vielä vähän pitempään."

Mies oli sen verran paljon minua isompi, että en ottelisi häntä vastaan... ainakaan rehellisesti, joten poistuin paikalta hiljaa.

Menin hieman sivummalle istumaan antaakseni suuttumukseni purkautua rauhassa. Symeon laskeutui luokseni. "Kuulehan, ole varovainen. Tuo mies on yksi niistä."

Olin harvinaisen hidas juuri silloin. "Yksi mistä?"

Symeon pyöräytti silmiään pelottavan ihmismäisesti. "No, yksi niistä."

Minulla kesti vieläkin hetken, ennenkuin tajusin mistä oli kyse. "Siis niistä. No sitten on kai parempi olla kiusaamatta häntä."

Ilmeeni varmasti paljasti, että suunnittelin jo jotain aivan muuta, sillä se rääkäisi kuuluvasti ja haukkui sitten minut pahanpäiväisesti: "Hullu, idiootti, älykääpiö. Et voi tuolle miehelle mitään. Hän on jättiläinen."

Normaalisti olisin ollut liian varovainen yrittääkseni mitään, mutta päätin kuitenkin yllättää miehen takaapäin ja yrittää tappaa.

Symeon yritti viimeisen kerran: "Näetkö tuon vasaran?", hän osoitti siivellään sepän vyöllä roikkuvaa esinettä, joka muistutti minusta enemmän moukaria, "Se haisee kuolemalta. Haistan sen tänne asti ja näen selvästi, että siinä on jotain väärää."

"Millä tavalla väärää?"

"En tiedä", Symeon huokasi, osin helpottuneena, koska uskoi saaneensa minut käännytettyä, osin epävarmuudesta 'väärän' laadun suhteen, "Pysy vain erossa siitä."

Nyökkäsin alistuvasti, mutta se oli vain huijausta. "Menehän nyt tiehesi, aion ottaa kunnon kännin." Mitä en todellakaan aikonut tehdä, mutta mieleeni juolahti uusi idea. Symeon lähti, mutta oli täysin mahdollista, että se jäisi tarkkailemaan minua jonnekin. No, sillä ei ollut väliä - vai mitä muka lintu voisi minulle?

Päätin hankkia täältä apua. Oletin jonkun muunkin haluavan tuhota pahaa. Ja mistähän sitä lähtisi etsimään sellaista henkilöä tai vaikka useampia? No, pappeja siellä pyöri edelleen runsaasti huolehtimassa naisistaan.

Pysäytin yhden papeista. "Kuulehan arvoisa isä." Sain hänen huomionsa puoleeni. "Tarvitsisin ansiokkaan hyvän puolesta taistelijan avukseni erästä todella ilkeää henkilöä vastaan."

Pappi tuijotti minua omituisesti, ilmeisesti yrittäen päättää mitä sanoisi. "Kysyhän Prosperilta. Hän on aina isoimmassa teltassa juomassa ja kertomassa tarinoita tapoistaan", hän sanoi lopulta, "Et voi erehtyä henkilöstä."

Kiitin pappia ja kävelin ripeästi isoimpaan telttakapakkaan. Tutkailin ruuhkaisia sisätiloja ja pappi oli ollut oikeassa, en voinut mitenkään erehtyä henkilöstä. Mies - siis Prosper - seisoi pöydällä ja kerskui. Teltta oli yllättävän hiljainen kun kaikki kuuntelivat häntä.

Prosper esitteli leijonan käpäliä ja kertoi kuinka oli tappanut aarnikorkan ja leikannut ne siltä irti. Hän heilautti miekkaansa usein näyttääkseen miten helposti hän oli tappanut jättiläisen jossain minulle tuntemattomassa maassa idässä. Hän kertoi kuinka oli löytänyt kokonaisen kylän täydeltä noitia ja tappanut ne kaikki yksitellen tai pari kerrallaan pitkällä keihäällään.

Aloin todella vakuuttua miehen taidoista. Kuuntelin kaikkea tarkkaavaisesti ja yritin painaa mieleeni kaiken mistä voisi olla meille jotain hyötyä tehtävällämme. Kun hän piti taukoa ja meni tiskille hakemaan olutta, luikertelin ihailijajoukon läpi juttelemaan hänelle.

Läheltäkin hän oli harvinaisen vaikuttava. Näin hänen miekkansa kauniit koristelut ja jalokivi-istutukset. Hänen näyttävä haarniskansa, jota hän jostain syystä piti päällään täälläkin, oli tahraton ja itse asiassa loisti teltan himmeässä valaistuksessa.

"Anteeksi, tekö olette kuuluisa Prosper?"

Mies kääntyi tyylikkään hitaasti. "Kyllä. Minä olen Prosper, Hirviöntappaja, Noidansurma, Oikeamielisten puolustaja."

"Minä olen Wehner, tiedustelija ja demonien kauhu. Te voisitte sitten varmaan auttaa minua eräässä asiassa."

"Menkäämme keskustelemaan asiasta toisaalle. Pois ylimääräisten kuuntelijoiden luota", hän sanoi minulle madalletulla äänellä, mutta yleisölleen hän sanoi: "Odottakaahan täällä parhaat ystävät, kunnia odottaa, paha odottaa palkkaansa. Tulen pian takaisin uuden tarinan kanssa." Hän joi oluensa loppuun muutamalla kulauksella ja johdatti minut sitten ulos.

"No niin. Mikä oli ongelma?"

En oikein tiennyt mistä aloittaa. "Tuota, eräs seppä, johon törmäsin tässä äsken, on myynyt sielunsa jollekin demonille, joten hänet pitäisi tappaa."

Prosper innostui tilanteesta. "Hankkikaamme siis joukon miehiä ja nylkekäämme hänet elävältä ennen kuin heitämme roviolle."

"Ei se oikein noin onnistu. Homma pitäisi hoitaa kaikessa hiljaisuudessa, jos mitenkään mahdollista. Upseeristo ei pitäisi siitä, että lynkkaamme avoimesti omia joukkojamme."

Prosperin into hälveni. "Olet varmaankin oikeassa. Asia pitää hoitaa hienotunteisemmin. Minkähänlaisesta palkkiosta on kyse?"

"Palkkio? Eikö se riitä, että otat osaa hyvään tekoon?"

Prosper nauroi. "Niinhän te aina luulette, mutta miten kuvittelette minun pitävän huolta tästä haarniskastani? Tai muuten korkeasta elintasostani?" Hän vakavoitui. "Ei, kyllä palkkio on oltava ennen kuin minä nostan miekkaani ketään vastaan."

Jouduin pohtimaan asiaa hetken. "No, voisin luvata kaksi upeaa pistoolia." Erich ei niitä tarvitsisi enää, eikä meilläkään ollut niille juuri käyttöä.

Oli Prosperin vuoro pohtia, mutta kaikki pistoolit olivat arvokkaita, vaikka eivät olleetkaan Erichin omien tasoisia, joten siinä mielessä päätös oli selvä. "Suostun. Ilmeisesti osallistut myös itse operaatioon?", hän kysyi yllättävän varovaisesti.

"Tottahan toki." Miksi en olisi osallistunut, vaikka maksoinkin hänelle todella paljon sepän tappamisesta. "Lähdetään. Voimme muodostaa väijytyksen matkan varrelle."

"Väijytys ei sovi minun tyyliini!", Prosper ilmoitti mahtipontisesti. "Minä lyön viholliseni rehellisesti kasvokkain, jotta näen heidän kuolemanpelkonsa juuri ennenkuin isken heidän päänsä murskaksi."

"Ihan miten vain. Kunhan mies kuolee." Olin kuitenkin selvinnyt jo sen verran, että en ollut varma enää miehen mielenterveydestä. Tai sitten hän oli oikeasti erittäin hyvä. Useimmat vanhat soturit kuitenkin käyttivät mieluiten kaikki mahdolliset edut. "Luulen kuitenkin tietäväni mistä hän kulkee takaisin teltalleen, joten voimme mennä sinne odottelemaan."

"Pyh. Odotus. Turhaa." Mutta hän seurasi minua kuitenkin.

Odotimme piiloutuneina tunnin verran, ennenkuin seppä suvaitsi saapua. Sinä aikana Symeon oli käynyt juttelemassa kanssani ja kehottanut jälleen kerran varovaisuuteen. Se ei todellakaan ollut jättänyt minua yksin. Se osasi nyt kertoa minulle sepän nimenkin: Conrad. Se oli parhaansa mukaan pitänyt sekä minua, että seppää silmällä. Symeon ei aikonut auttaa minua, ja mitä apua siitä olisi minulle ja Prosperille ollutkaan, mutta se lupasi välittää tiedon kuolemastani muille ryhmämme jäsenille. Naurahdin sille, mutta se oli kireää naurua.

Conrad ei ollut saanut saappaitani vaihdettua, vaan ne roikkuivat hänen vyöltään. Hän käytti uhmakkaasti samaa reittiä kuin Erich, kuten olin arvellutkin. Olimme itse asiassa todella lähellä Erichin kanssa käydyn taistelun tapahtumapaikkaa.

Tönäisin Prosperia kyynärpäälläni ja osoitin Conradia.

"Tuoko on se seppä?", hän kysyi, kuulostaen hieman säikähtäneeltä, "Minä luulin, että halusit tappaa jonkun vanhan sepän nahjuksen, joka huijasi sinua tai jotain. Kyllähän se lupaamasi palkkio kuulostikin vähän liian korkealta." Hän piti lyhyen tauon. "Tuon kimppuun minä en käy."

"Etkös sinä ollut suuri sankari? Miten sinä nyt itseäsi mainostitkaan? Hirviönsurma ja Noidantappaja? Tee hyvä mies työsi ja tapa hänet!" Aloin kiihtyä.

"Hirviöntappaja ja Noidansurma, sekä oikeamielisten puolustaja", hän sanoi loukkaantuneena, "Enkä aio ottaa turhia riskejä. Hän jääköön eloon tai toisten tapettavaksi. Minä häivyn."

Otin kiinni hänen kädestään ja pitelin häntä paikallaan voimilla, joita en tiennyt edes omaavani. "Sinä et mene minnekään. Me hoidamme tämän nyt", sanoin tuijottaen häntä niin tiiviisti silmiin, että hän värähti.

Horjumattomuuteni teki ilmeisesti vaikutuksen. Hän huokasi ja sanoi: "Selvä on. Mene sinä tuonne hämäykseksi ja minä jään tänne. Kun hän ohittaa minut pysäytä hänet ja minä isken häntä selkään."

Aioin ensin huomauttaa, että aiemmin hän oli kieltäytynyt lyömästä ketään takaapäin, mutta päätin, että tämä riittäisi nyt. Olimme onnistuneet pysymään salassa Conradilta jonkin ihmeen kautta, mutta kun nousin piilostani, hän huomasi minut heti.

"Hei, pidä kurjat saappaasi, ei näitä kukaan halua." Hän heitti minua niillä.

Annoin hänen huutaa ja kävelin rauhallisesti kauemmas Prosperin piilosta. Pysähdyin kun uskoin olevani tarpeeksi kaukana. Conrad huuteli minulle edelleen, mutta en kuunnellut kovin tarkasti. Asia liittyi jotenkin hänen katsomiseensa kun hän puhui. Hän tuli koko ajan vihaisemmaksi. Käännyin kohtaamaan hänet ja hän lähti kävelemään uhkaavasti minua kohti. Nielaisin pelätessäni, että hän huomaisi Prosperin hänen piilonsa ohi kävellessään, mutta Conrad oli sen verran keskittynyt minuun, että ei huomannut mitään erikoista.

Jäin odottamaan Prosperin avausta. Häntä ei vain näkynyt vaikka Conrad oli jo hyvin lähellä minua. Katsoin hänen piiloonsa päin, mutta mitään ei näkynyt. Lopulta kyllästyin ja vedin aseeni. Huusin Prosperille: "Tule ulos jo pelkuri, menetät tilaisuutesi."

Conrad vilkaisi katseeni suuntaan ja ilmeisesti huomasi jotain mitä minä en nähnyt. "Vai tällaista peliä? No, voinhan minä teidät molemmat hoidella helposti." Jos hän olisi edes lähellä Erichin tasoa, hän olisi oikeassa. Conrad päätti hoidella ilmeisesti Prosperin ensin, sillä hän käänsi minulle selkänsä.

Minäkin erotin nyt Prosperin varjoista. Päätin kuitenkin, että en voinut enää mitään, joten hain piilopaikan, mistä seurata tapahtumia. Symeon laskeutui seurakseni. En pitänyt siitä yhtään: "Paljastat minut vielä. Mene pois."

Symeon ei värähtänyt. "Enkös minä sanonut. Arvoisa Prosper kuolee nyt."

Prosper ymmärsi viimein menettäneensä piilonsa ja nousi kohtaamaan vastustajansa. Hän ei pystynyt pakenemaan painava haarniska päällään, joten hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Tietysti hän yritti lahjontaa ennen asetta: "Kuulehan, voin auttaa sinua etsimään sen Werhnerin. Ei sinulla ole mitään syytä tappaa minua."

Conradiin järkipuhe ei näyttänyt tehoavan. Hän nosti moukarinsa ja iski nopeasti. Prosper oli häntä selvästi hitaampi, mutta ehti kuitenkin saada kilpensä moukarin ja itsensä väliin. Siitä ei ollut juurikaan hyötyä; Kilpi halkesi kahtia iskusta. Conrad valmistautui iskemään uudestaan, mutta tällä kertaa Prosper ei aikaillut, vaan iski miekkansa Conradin paljaaseen kylkeen suoraan nahkaisen esiliinan läpi.

Verta purskahti haavasta, joka näytti erittäin pahalta, joten Conradin reaktio yllätti kaikki katsojat: hän naurahti. Ei merkkiäkään kivusta. Hänen vaatteensa olivat pahasti repeytyneet, joten näin selvästi, että haava oli suuri ja olisin pitänyt sitä kuolettavana.

Conrad nosti moukarinsa uudestaan ja lausui samalla omituisen sanan. Se oli 'Dexantropotsuksininiaisnus' tai jotain sinne päin. En saanut siitä silloin kunnolla selvää.

Prosper, joka ei enää tajunnut mistä oli kyse, ei ehtinyt vastata mitenkään iskuun. Moukari murskasi hänen kypäränsä ja kallonsa. Näin harmaata usvaa nousevan Prosperin kehosta ja imeytyvän moukariin. Moukari alkoi ikään kuin hohtaa pimeää ja ilma väreili sen ympärillä. Väreily imeytyi sitten Conradiin, jonka haava näytti sulkeutuvan.

"Ei kovin viaton, mutta tarpeeksi tuollaisen pikku viillon parantamiseen", Conrad sanoi, puhuen lähinnä itselleen. Hän katseli ympärilleen. "Toverisi paljasti nimesi, joten on vain ajan kysymys milloin löydän sinut koira. Olet jo kuollut." Tunsin pakottavaa tarvetta väistää hänen katsettaan painautumalla vielä alemmas, mutta tiesin liikkeen voivan paljastaa minut, joten pysyttelin parhaani mukaan paikallani.

Conrad näytti tyytyväiseltä itseensä ja poistui paikalta. Hän ei vaivautunut katsomaan taakseen.

Symeon katseli minua ja olisin varmaankin tuntenut syyllisyyttä Prosperin kuolemasta, jos en olisi mitä olen. Joku voisi väittää, että Prosper ansaitsi kohtalonsa, mutta en olisi niinkään varma.

Jäin pitkäksi aikaa makaamaan paikalleni, ihan vain varmuuden vuoksi. En uskaltanut liikkua ennen aamunkoittoa.