2. Välinäytös - Abelin tarina

Taikuuden olisi pitänyt olla Abelilla verissä. Koko hänen sukunsa oli täynnä noitia, lumoojia, velho, alkemisteja, ja niin edelleen. Abelin isä oli maankuulu manaaja. Abelilla ei vain riittänyt itsekuria opetellakseen mitään kovin monimutkaista. Hän ei oppinut edes lukemaan vuosien harjoittelun jälkeen, aakkosetkin näyttivät epämääräiseltä sotkulta.

Hänen sisaruksensa kiusasivat häntä jatkuvasti ja vanhemmat selvästikin häpesivät häntä. Abel oli hyvin masentunut koko nuoruutensa. Hän uskoi vakaasta, että jos oppisi edes yhden sopivan taian, koko asia voitaisiin unohtaa. Hänellä ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia lahjoja edes yksinkertaisiin loitsuihin.

Abel kokeili muitakin aloja, kuten kirjojen sitomista, mutta tuhottuaan erään arvokkaan munkin juuri käsin kopioiman vielä arvokkaamman tutkielman, hän sai sellaisen rangaistuksen, että päätti jättää senkin alan. Mikään muukaan ei tuntunut onnistuvan.

Eräänä päivänä Abel vahti setänsä (joka oli alkemisti ja melko taitava sellainen) kojua erään suurehkon kaupungin markkinoilla (mikä masensi häntä edelleen; Abelista tuntui, että hänen avuttomuuttaan korostettiin näin tarpeettomasti). Kauppias viereisestä kojusta tuli katselemaan hänen tavaroitaan. Hän käänteli kaikkea mahdollista ja valitsi sitten erään pullon (joka sisälsi hajustetta, jolla ei ollut mitään aitoja maagisia ominaisuuksia). "Ostaisin tämän", hän sanoi, "ja sinut."

Abel katsoi miestä. Mitähän mies oikeastaan tarkoitti.

Mies vastasi katseeseen ja jatkoi: "Aivan. Meidän tulisi keskustella asiasta enemmän." Hän maksoi pullon ja poistui.

Illalla, kun Abel oli jo vetäytymässä nukkumaan, hän huomasi hätkähtäen ihmishahmon huoneessaan. Se osoittautui samaksi kauppiaaksi, jolle hän oli puhunut aiemmin.

He keskustelivat pitkään asioista ja mies pystyi antamaan Abelille sen mitä hän halusikin ja enemmän. Abelkin voisi oppia magiaa ja olla viimeinkin tasavertainen muiden perheenjäsentensä kanssa.

Abel piirsi puumerkkinsä miehen sopimukseen ja lupautui lähtemään tämän mukaan.

Mies piti lupauksensa, Abel oppi hallitsemaan muotoaan. Kyky oli rajoitettu, se kattoi vain muutamia liskoja, mutta Abelille se riitti, varsinkin kun hän tiesi, että krokotiilin hahmon ottaminen oli liikaa monille vanhoille mestareillekin.