10. Luku

Kapteeni astui ylös taisteluhaudasta ja Rodrigo astui hänen eteensä, noin kymmenen jalan päähän. Hänkin oli ilmeisesti antanut Ephraimille jonkinlaisia ohjeita. Epäilin vahvasti, että ne muistuttivat Kapteenin ohjeita, ainakin sopimuksen unohtamisen suhteen.

Kummankin ottelijan sekundantit astuivat myös lähemmäs, sopivan etäisyyden päähän. Heitä tuskin tarvittiin, sillä sääntöjä joita rikkoa ei juuri ollut. Molemmat ottelijat ottivat painavampia asusteitaan pois päältään, sitten he etenivät takkeihin ja paitoihin. Lopulta heillä oli päällään vain saappaat ja housut, sekä vyöt edellisiä kannattelemassa.

Tapahtuman rituaalinomaisuus oli ilmeistä. Seuraavaksi he molemmat kokeilivat miekkojensa tasapainoa ja asettuivat viimein taisteluvalmiuteen.

"Koska vain siltä tuntuu, hyvä veli", sanoi Rodrigo, kuin olisi kysymys päivällisen kattamisesta.

Kapteeni iski nopeasti kuin käärme - sellainen, joksi Abel pystyi muuntautumaan - mutta Rodrigo oli hyvin mukana tilanteessa ja ohjasi iskun helposti sivuun.

"En ole veljesi", sanoi Kapteeni, "enkä onneksi mitään muutakaan sukua."

"Ai sitä yritetään pilkata, vai?", Rodrigo sanoi hymyillen. Hän vastasi nopealla iskulla, joka kohdistui Kapteenin kasvoihin. Kapteeni oli kuitenkin valmiina ja onnistui torjumaan iskun, vaikkakaan ei aivan yhtä näyttävästi kuin Rodrigo. "Kyllähän se minultakin onnistuu, varsinkin kun teet sen niin helpoksi hitaudellasi."

Kapteeni tosiaan näytti jo tässä vaiheessa hitaammalta. Hän oli huomannut sen jo itsekin. Taistelu kiihtui, sanoja ei enää vaihdettu, pelkästään miekaniskuja. Kapteeni piti Rodrigon puolustuskannalla hyökkäämällä koko ajan rajusti. Hän näytti väsyttävän itseään pahasti, mikä ei varmasti ollut hyvä asia.

Aloin jo huolestua. Valmistelin hevosia, kuten Kapteeni oli käskenyt, ja tarkkailin parhaani mukaan taistelun etenemistä. Symeon kaivoi jostain valkoisen lipun, jota olin aiemmin pyytänyt ja Terreros sitoi sen keihään päähän. Hän ei taaskaan pystynyt hallitsemaan nauruaan.

Oli selvää, että molemmat taistelijat olivat todella hyviä, mutta samalla oli selvää, että Rodrigo oli parempi. Rodrigo ei kompuroinut kertaakaan tai näyttänyt edes vaivaavan itseään pahasti torjuessaan iskuja. Kapteeni harjoitteli melko usein, Rodrigo ilmeisesti teki samaa jatkuvasti. Sellaisen taistelun näkeminen sai minutkin uskomaan, että miekkailu voi olla taidetta.

Markwart oli kaivanut noppansa pitkästä aikaa esiin ja heitti niitä. Hänen kasvon ilmeensä ei kertonut lopputulosta. Jos se paljasti yleensä jotain, niin epätietoisuutta.

Taistelu oli jatkunut jo jonkin aikaa, kun toinen Rodrigon sekundanteista - Rainer - yllättäen keskeytti taistelun. Hän huusi: "Tauko!", ja käveli omasta turvallisuudestaan välittämättä taistelijoiden väliin. Rodrigo ei näyttänyt pitävän tästä, mutta epäilin jonkinlaista huijausta.

Markwart alkoi kaivella salaisia taskujaan paitansa sisältä. Tiesin hyvin, että hänellä oli kaikenlaisia taikakaluja ja ainesosia lumouksia varten siellä. Olin saanut hevoset jo valmiiksi - tai ainakin jonkinlaiseen ratsastuskuntoon, ja olin melko kiinnostunut, siitä mitä oli tapahtumassa, joten siirryin hänen luoksensa.

Markwart viittasi Kapteenin luokseen ja asetti joitain rasvoja ja jauheita maahan levittämälleen kankaalle. Hän sekoitti jotain jauhetta veteen ja maalasi sillä Kapteenin silmät, aivan kuin huorat maalasivat silmänsä. "Nyt hän ei pysty katsomaan sinua suoraan silmiin", hän kuiskasi. Seuraavaksi hän hieroi jotain rasvaa Kapteenin miekkaan. "Tämä estää pahimpia vaurioita, ja jos vastustajan miekka on tarpeeksi hauras, katkaisee sen." Lumoukset eivät päättyneet tähänkään. "Voisin myös antaa sinulle lisänopeutta, mutta se kostautuu pian. Lihaksesi rasittuvat pahasti, etkä pysty kävelemään moneen tuntiin." Kapteeni nyökkäsi, joten Markwart hieroi rasvaa hänen lihaksiinsa. "Noppani sanovat, että sinä et voita, mutta Rodrigokaan ei saa tästä voittoa."

Kapteeni katsoi Markwartia hämillään.

"En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta ainakin tulet selviämään hengissä", selitti Markwart.

Katsahdin vastapuolta ja siellä ilmeisesti harjoitettiin samanlaista huijausta. Toisaalta eihän tällaista oltu mitenkään kiellettykään. Toivoin Markwartin olevan heidän velhojaan parempi, mutta tiesin, että Markwartia ei yleisesti arvostettu velhojen keskuudessa. Syystä en ollut varma, vaikka Markwart väitti, että se johtui yksinomaan siitä, että hänellä ei ollut varsinaista velhon koulutusta, vaan hän oli lähinnä itseoppinut.

Kapteeni oli saanut vedettyä hyvin henkeä. Rodrigo toisti aiemmat venyttelyliikkeet. Molemmat osapuolet näyttivät jälleen olevan valmiita. Rodrigo mulkaisi Raineria vielä merkitsevästi ennen kuin astui eteenpäin alueelle, josta oli tullut virallinen taistelualue kuin itsestään - sitä ei oltu mitenkään rajattu missään vaiheessa.

Kapteenikin astui eteenpäin. Tällä kertaa Rodrigo otti ohjat käsiinsä ja lähti heti kiivaaseen hyökkäykseen. Kapteeni tuli selvästi yllätetyksi, mutta ehti onneksi tilanteeseen mukaan, eikä saanut osumaa. Markwartin Kapteenin silmiin tekemä lumous auttoi selvästi. Rodrigo oli hämmentynyt kun ei enää voinut seurata Kapteenin aikeita hänen silmistään. Kapteenin uusi yllättävä nopeus sai Rodrigon pois tolaltaan. Hän siirtyi pian hyökkäävästä taktiikasta puolustavaan.

Kapteeni lähti taas hyökkäykseen ja onnistui pakottamaan Rodrigon perääntymään. Rodrigolla vain sattui olemaan vielä uusi ässä hihasssa. Tai itse asiassa tikari, jos ihan tarkkoja ollaan. Kun Kapteeni teki syöksyn, Rodrigo ohjasi miekan omallaan sivuun ja yritti hihastaan taikomallaan aseella pistää vastustajaansa vatsaan. Kapteeni oli kuitenkin niin nopea, että ehti kädellään lyödä uuden uhan sivuun. Hän sai kuitenkin torjunnan yhteydessä pitkän haavan käteensä, joka näytti vuotavan pahasti. Se ei ollut kuitenkaan ilmeisesti kovin syvä.

Asetelma kääntyi jälleen. Kapteeni oli nyt taas alakynnessä ja olisi varmasti kuollut, jos vihollisarmeija ei olisi saavuttanut meitä. Olimme niin taistelun lumouksessa, että emme olleet huomanneet tiedustelijoiden saapumista. He olivat ilmeisesti tarkkailleet meitä jo jonkin aikaa, kun he vihdoin huusivat käskynsä lopettaa. Heitä oli parikymmentä, emmekä me nähneet mitään syytä asettua heitä vastaan. Suurempi joukko-osasto oli jo aivan lähellä.

Ephraim käveli heidän kersanttinsa eteen ja Gerlach seurasi. Puhemiehen rooli jäi Ephraimille: "Ette voi keskeyttää kaksintaistelua, se ratkaisee pienten joukkojemme välit."

Kersantin asenne ei ollut kovin hyväksyvä. "Miksi meitä kiinnostaisi teidän pienten ryhmienne välit? Te olette meidän vihollisiamme ja julistamme teidät sotavangeiksi."

Kapteeni - jonka kättä Markwart oli syöksynyt paikkaamaan heti taistelun tauottua - halusi sanoa sanansa asiaan: "Haluamme keskustella antautumisehtoistamme komentajanne kanssa."

Kersantti näytti huvittuneelta. "Kuulkaahan: Te ette voi meille mitään. Te antaudutte niillä ehdoilla, jotka me teille sanelemme. Asettakaahan aseenne noihin vankkureihin ja siirtykää sitten sopivaan muodostelmaan, että voimme marssia takaisin meidän poikiemme luo."

Kapteeni käski meitä toimimaan nyökkäyksellä. Myös Rodrigo teki samoin. Vankkurit, joita kersantti osoitti, olivat meidän. Hymyilin mielessäni ajatukselle, että Rodrigon ja kumppaneiden aseet olivat tavallaan meidän hallussamme.

Asetuimme jonkinlaiseen jonoon kersantin mieliksi. Pysyimme parhaamme mukaan kaukana vihollisistamme. Kapteenissa alkoi näkyä pahan väsymyksen merkkejä. Markwartin voide oli viemässä veronsa. Katselin ympärilleni etsien Anselmusta ja Symeonia, mutta kumpaakaan ei näkynyt. Eläimet olivat jälleen todistaneet olevansa meitä älykkäämpiä, mikä harmitti ainakin minua.

Kersantti komensi meidät liikkeelle, vaikka marssittavaa ei paljoa ollutkaan, sillä pääjoukko oli jo kivenheiton päässä. Matkan aikana huomasin Ephraimin ja Rodrigon riitelevän. Kuulemani perusteella Ephraim oli saanut tarpeekseen ja halusi jättää ryhmän. Hän aikoi viedä omat poikansa mukanaan. Jäi nähtäväksi ketä hän piti omina poikinaan. Jos he tosiaan lähtisivät eri teille, meidän työmme olisi sekä vaikeutunut, että helpottunut. Vaikeutunut, koska olisimme joutuneet metsästämään kahta eri ryhmää. Helpottunut, koska pienempi ryhmä on aina helpompi tappaa kuin suuri, varsinkin jos halutaan välttyä uusilta menetyksiltä.

Siinä marssiessamme Kapteeni luhistui täysin. Heintze ja Terreros ottivat hänet kantoon jaloista ja käsistä. Kapteenista ei ollut vähään aikaan mihinkään. Eräs sotilaista kävi tökkimässä häntä keihäällään kokeillakseen oliko raato yleensä hengissä. Ilmeisesti hän tyytyi uskomaan niin, koska ei vaatinut meitä jättämään Kapteenia matkan varrelle.

Kapteeni ei voinut puhua puolestamme, joten se jäi minun harteilleni, kun kersantti vei meidät komentajansa luokse. Ilmeisesti se ei olisi ollut tarpeen, sillä näytti siltä, kuin olisimme yhtäkkiä kaikki yhtä suurta joukkoa. Rodrigo otti myös meidän asiamme omakseen.

"Herra, me antaudumme mielellämme", hän aloitti kun meidät vietiin lihavan, haarniskaan puetun miehen luo, joka istui isoissa kärryissä, jotka hän lähes täytti, "mutta emme halua menettää varusteitamme. Maksamme mielellämme vapaudestamme näin palkkasotureiden kesken. Olemmehan sentään samalla alalla."

Miehen kulmakarvat nousivat kun raha mainittiin. Rodrigo osasi ilmeisesti vetää oikeista langoista. "Tietysti veljien kesken voimme keskustella kohtuullisesta hinnasta. Emmehän toki halua viedä teiltä teidän toimeentuloannekaan, joten annamme teidän pitää tykkinnekin - sopivaa korvausta vastaan."

Rodrigo kumarsi kevyesti. "Arvon herra, olette aivan oikeassa vaatiessanne lunnaita myös tykeistä. Saanen ehdottaa myös erityistä veroa hevosista." Hän tiesi, että meillä oli enemmän hevosia kuin heillä. Olin jo melkein pitää hänestä ennen tätä ehdotusta.

"Erinomaista. Neuvotelkaamme tarkasta summasta aamulla. Nyt haluannette levätä. Eräs teistä näyttää erityisesti tarvitsevan lepoa." Hän viittasi Kapteenia.

"Kiitos herra. Viisautenne ylittää useimmat taivaan enkeleistä." Omituinen lausahdus, mutta imartelu näytti toimivan, mies nimittäin viittasi palvelusväkeään tarjoamaan meille kunnon aterian.

Markwart auttoi palvelijoita kantamaan ruuan, epätyypillistä häneltä, mutta olin myös näkevinäni hänen tiputtavan jotain ruokaan. En ollut aivan varma näinkö oikein, mutta päätin odottaa Markwartin esimerkkiä, ennen kuin aloitin syömisen.

Ruokaillessa jakauduimme selvästi kahteen ryhmään, mutta myös vastapuolemme näytti jakautuvan. Kumpikaan ryhmä ei juuri keskustellut, vaan tutkaili vain epäluuloisesti toista puolta. Eprhaim ja teurastaja asettuivat hieman erilleen muista ryhmänsä jäsenistä ja kaksi hiljaista jalkamiestä asettuivat heidän luokseen seisomaan. Jalkamiehet eivät syöneet mitään, eivätkä istuutuneet koko aikana. Eivät edes silloin kun me muut menimme nukkumaan.

Meille osoitettiin teltta, johon majoituimme. Sovimme, että meistä joku pysyy varmuuden vuoksi koko ajan hereillä. Emme halunneet, että vastustajistamme joku yrittäisi jotain yön aikana. He olivat yhtä epäluuloisia ja kahden jalkamiehen lisäksi joku heistäkin oli vartiossa.

Jalkamiehet eivät olleet kovin inhimillisiä ja päätin kokeilla, reagoivatko he mitenkään minuun. Sain heilutella kättäni heidän edessään melko pitkään, ennen kuin Ephraim antoi miehelle ohjeen napata käteni kiinni. Mies totteli salamannopeasti ja tarttui minua kädestäni. Hänen otteensa oli rautainen, luuni olisivat murskaantuneet, jos Ephraim ei olisi käskenyt hänen päästää irti. Ephraim antoi kuitenkin ohjeen miehelle: jos vielä yrittäisin lähelle, se repisi käteni irti. Se ei ollut miellyttävä kuva, ja uskoakseni hän olisi pystynyt tekemään sen.

Markwart toimi ensimmäisenä vartijanamme. Hän odotti, kunnes kaikki vastapuolelta, paitsi vartija - teurastaja, olivat nukahtaneet. Sitten hän aloitti hiljaisen laulun, jonka sanoista en ymmärtänyt mitään. Minuakin alkoi kuitenkin nukuttaa ylivoimaisen paljon, enkä pystynyt enää pitämään silmiäni auki.

Seuraavaksi tajusin, että joku tökki kylkeäni. Se oli Markwart. "Pidä heitä silmällä samalla kun juttelen heille", hän sanoi. En oikein ensin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti ja se ilmeisesti näkyi ilmeestäni. "Syötin heille tänään rohtoa, joka mahdollistaa heille puhumisen unen aikana. He eivät voi valita sanojaan, vaan kertovat helpommin totuuden kuin valveilla", hän selitti, "Ongelma vain on siinä, että he heräävät herkästi ja saattavat muistaa silloin kysymykseni ja vastauksensa."

"Miksi emme vain tapa heitä, kun kerran on mahdollisuus?"

"Emme voi tietää mitä isäntämme siitä ajattelisivat ja minä ainakin aion vältellä kuolemaa vielä pitkään. Tapamme heidät sitten toiste, kun ei ole todistajia."

"Entäs he?", kysyin, osoittaen kahta paikallaan seisovaa jalkamiestä.

"Heistä ei ole väliä. He eivät ole lainkaan ihmisiä... en tiedä tarkalleen mitä he ovat, mutta he tottelevat vain käskyjä."

"Siis ne eivät hyökkää kimppuumme ilman eri käskyä?"

"Aivan. Siis niin ainakin toivon."

Hän antoi toivolle vallan ja siirtyi Ephraimin vierelle. Kuulin kuiskatun puheen juuri ja juuri. "Miksi te haluatte jättää muun ryhmän?", hän kysyi.

Yllätyin kun Ephraim alkoi puhua, vaikka Markwart olikin kertonut, että niin tulisi tapahtumaan. Markwart onnistui usein yllättämään meidät kaikki. "Riski on liian suuri. Olen menettänyt jo kaksi miestä ja yhden palvelijademonin ja luultavasti menettäisin enemmänkin jos jäisin. Minulla on sijoituksia suojattavana."

Markwart katsahti minuun ja minä vastasin katseeseen. Jalkamiehet siis olivat jonkinlaisia demoneja.

"Miksi liityitte armeijaan?", Markwart jatkoi kyselyä.

"Rodrigo etsii uhreja. Tämä on helppo tapa löytää heitä."

"Minkälaisia uhreja?"

Ephraim epäröi selvästi. "Uhreja. Sitä sanaa hän käytti. Me olemme vain töissä hänellä, eikä meilläpäin suvaita ylimääräisiä kysymyksiä."

Ephraim käänsi kylkeä ja Markwart näki parhaaksi siirtyä seuraavan miehen luo. Se oli ritari. "Mikä on nimesi?", hän aloitti.

"Theodor."

"Mitä sinä teet?"

"Tapan", Theodor vastasi hymyillen unissaan, ilmeisesti tappamisen ajatukselle. Markwart jätti asian sikseen. Hän ei halunnut tietää enempää, enkä kyllä minäkään. Mies nautti ilmeisesti aivan liikaa työstään.

Teurastaja oli seuraavana. Hänen nimensä oli Clemens ja ammattinimike oli kiduttaja. Haastattelu oli ohi aivan yhtä nopeasti kuin Theodorinkin. Hymy oli karmivampi. Minusta alkoi hiljalleen tuntua siltä kuin vain todella pahat ihmiset olivat onnellisia. Jatkuva hymyily ainakin viittasi siihen.

Markwart siirtyi viimeisen miehen luo, jonka nimeä emme vielä tienneet. "Mikä on nimesi?", hän kysyi.

"Minä olen Mathias."

Markwart epäröi hetken ennen kuin uskaltautui kysymään ammattia.

"Minä olen renki."

Markwart katsoi minua otsa kurtussa. "Mitä erikoisia kykyjä sinulla on?"

"Osaan ruokkia hevoset ilman, että ne pillastuvat."

Markwart ei ajatellut ennen jatkokysymystä. "Mitä siinä on erikoista?"

"En tiedä, mutta kumppanini eivät osaa sitä tehdä. Siksi he palk..." Mathias havahtui kesken vastauksen. Markwart esti nopeasti hänen huutonsa kädellään. Paitsi, että vaikutti siltä kuin Mathias ei olisi ollut huutamassakaan, hän oli pelkästään hämmästynyt. Hän hätääntyi vasta kun Markwart oli laittanut kätensä hänen suulleen. Mathias alkoi potkia jaloillaan ja yritti tarrata Markwartin kasvoja käsillään. Hyppäsin Markwartin avuksi, jolla oli täysi työ pitää poikaa yksin aloillaan. Onneksi teltta oli iso, eikä kukaan nukkunut aivan pojan vieressä. Tarrauduin hänen jalkoihinsa ja sidoin ne nopeasti vyölläni, jonka irrotin toisella kädelläni. Kun jalat oli vangittu, tuli käsien vuoro. Niiden kanssa oli enemmän ongelmia. Mathiaksen oma vyö sai toimia tällä kertaa köytenä.

Lopulta poika oli täydellisesti sidottu. Markwart piti kättään edelleen hänen suullaan.

"Annamme sinun puhua hetken kuluttua, mutta ensin kuuntelet minua", sanoin ja jäin odottamaan jonkinlaista reaktiota. Mitään reaktiota ei tullut, joten jatkoin. "Minusta tuntuu, että sinä et ole yksi heistä." Pidin muutaman sekunnin tauon, että sanani saivat aikaa vaikuttaa. "Et ole myynyt sieluasi tai tappanut ketään ihan vain huvin vuoksi." Mathias muuttui kauhistuneeksi. "He ovat." Viittasin hänen tovereihinsa. "Joten, jätä heidät, niin meidän ei tarvitse tappaa sinua."

Annoin merkin Markwartille, joka päästi nyt irti Mathiaksesta. "Siis olen työskennellyt noidille?", hän sai kysyttyä.

"Näin on, poika hyvä." Otin isällisen asenteen tilanteeseen. "Ja jos jatkat, joudumme varmasti tappamaan myös sinut."

Mathias oli liian ajatuksissaan kuullakseen minua. "No se selittäisi paljon... ainakin yllättävät palkalliset lomat ja hevosten pelko heitä kohtaan... Mutta Rodrigo on niin miellyttävä. Ei kai hänkin voi olla yksi heistä?"

"Pahoin pelkään...", sanoin ja aioin jatkaa ajatusta, mutta huomasin, että hän ei vieläkään kuunnellut.

"Minä liityn teihin", hän huudahti äkisti. Ääni oli aivan liian kova, sillä Clemens havahtui ja ulkoa kuului käsky pysyä hiljaa.

Clemens syöksyi kimppuuni nopeasti. Ehdin kierähtää iskun mukana ja kierähdimme yhden telttakepin päälle, joka katkesi napsahtaen painostamme. Teltta romahti ja kuiva kangas alkoi kyteä osuessaan nuotioon teltan keskellä.

Vartijat huusivat jossain ulkona. Minä itse kamppailin Clemensin kanssa, joka yritti kuristaa minua, mutta ei tuntunut saavan kunnon otetta kaulastani. Itse yritin parhaani mukaan lyödä häntä kasvoihin ja uskoin saaneeni ainakin muutaman osuman.

Muutaman sekunnin kuluttua, joku repi teltan päältämme ja erotti meidät väkisin. Clemensin ilme oli hurja. Hän yritti käydä kimppuuni edelleen, vaikka puoli tusinaa vartijaa piteli häntä paikallaan. Muut kaivautuivat teltan alta hämmentyneinä, Markwartia ja jalkamiehiä lukuun ottamatta. Kapteenikin näytti olevan jälleen kunnossa. Tästä näytti tulevan jälleen yö, jolloin kukaan meistä ei nukkuisi kunnolla. Jatkuva unettomuus alkoi jo hiljalleen painaa.

Kaksi jalkamiestä seisoivat edelleen paikallaan kuin tolppina keskellä telttaa. Liikkuva möykky niiden lähettyvillä oli ilmeisesti Markwart.

Lisää vartijoita saapui paikalle. Rodrigo ja Kapteeni alkoivat väitellä jostain. En seurannut kovin hyvin, sillä Clemens huusi minulle loukkauksia täyttä kurkkua. Ne olivat kielellä jota en ymmärtänyt, joten en voi toistaa niitä. Hymyilin hänelle vastaukseksi ja syljin hänen suuntaansa.

Komentaja saapui paikalle ja hän ei ollut iloinen. Kapteeni ja Rodrigo vaikenivat heti, samoin Clemens. "Mitä täällä tapahtuu?", hän huusi punaisena.

Kapteeni ja Rodrigo katselivat ensin toisiaan, mutta kumpikaan ei oikeastaan tiennyt asiasta.

"Niin!? Odotan vastausta!"

Kapteeni katsoi minua, jonka täytyi ilmeisesti äkkiä keksiä jotain. "Asia on niin, herra, että meidän kaksi ryhmäämme ovat vihollisia keskenään ja oli virhe - siis teidän kersantiltanne - sijoittaa meidät samaan telttaan."

Komentaja ei rauhoittunut yhtään. "Sekö antaa teille oikeuden tuhota telttani" - joka alkoi kärytä romahdettuaan nuotio sisällään, ja Markwart, aloin jo hieman ihmetellä mitä hän siellä oikein puuhasi - "ja herättää koko leiri." Hän katsoi meitä. "Te korvaatte tämän kaiken. Se on varmaa."

"Mielellämme, herra, kunhan vain meitä ei enää sijoiteta samaan telttaan heidän kanssaan." Heilautin kättäni vihollistemme suuntaan.

Komentajan silmistä alkoi pilkistää jonkinlainen viekkaus. "Emme todellakaan sijoita teitä samaan telttaan." Hän kääntyi ja lähti kävelemään pois päin. "Kersantti, vapauttakaa mustapukuiset. Toinen ryhmä jää tänne vielä päiväksi tai pariksi."

Tämä ei tiennyt hyvää. Vihollisemme saisivat etumatkaa tai voisivat väijyttää meidät jossain. Oli myös mahdollista, että he liittyisivät takaisin armeijaan, johon meillä ei ollut enää asiaa, tai ainakaan olisi, kun he ensin mustamaalaisivat meitä vapaasti.

Emme kuitenkaan voineet mitään, kun vartijat virnistellen pakottivat meidät nostamaan telttamme uudestaan pystyyn. Nuotio oli sammunut, mutta sen kuumuus oli polttanut telttakankaaseen reiän. Vihollisemme kävivät sisällä hakemassa varusteensa ja Ephraim talutti jalkamiehet ulos.

Alkoi sataa. Se ei parantanut tunnelmaa. Katsoimme kun Rodrigo johti ryhmänsä vankkureiden luo, jotka kersantti oli onneksi nähnyt parhaaksi tuoda leiriin. Vartijat eivät sallineet heidän ottaa mukaansa kuin omat vankkurinsa, mikä oli myös hyvä asia.

Rodrigo huiskutti teennäisen iloisesti meille.