12. Luku

En saanut unta koko yönä. Kolea ilma esti sen. Joskus aamuyöllä ennen auringon sarastusta alkoi myös sataa ja jouduin palaamaan Clemensin ruumiin luo. Lopulta kun aamu viimein sarasti, huomasin, että majatalo oli vain kymmenen metrin päässä takanani. En vain ollut huomannut sitä pimeässä. Löysin oven luota myös naamiot, joita oli käytetty oven piilottamiseen menneisyydessä, mutta Clemens ei ollut saanut niitä paikalleen viime yönä, onnekseni.

Kapteeni ja Terreros taas olivat jonkin matkan päässä käpertyneenä puun alle. En malttanut olla kertomatta heille uutisia heti paikalla. Naamioin oven kuitenkin ensin. Emmehän halunneet herättää huomiota uudella ruumiilla.

Kapteeni oli menettänyt paljon verta, mutta hän oli onnistunut tukkimaan haavan kankaanpalalla ajoissa ja Terreros oli tajunnut raahata hänet pois sateesta, Kapteenin onneksi. Kapteeni oli kylmissään ja syystäkin. Raahasimme hänet Terreroksen kanssa varovasti tallille, missä Markwart ja Gerlach odottelivatkin jo hermostuneina.

"Missä helvetissä te olette olleet koko yön?!", kiljui Markwart. Hänen murtunut ja sidottu nenänsä sai hänet kuulostamaan melkein huvittavalta.

"Hiljempaa," sanoin, "etsimme käsiimme Terreroksen kaappaajan ja se paljastui Clemensiksi. Tapoin hänet tuonne metsässä sijaitsevaan pieneen piilopaikkaan."

"Jälleen voitto meille," Kapteeni sai yskittyä puoliksi tajuissaan. Markwart ja Gerlach siirtyivät yhteistuumin paikkaamaan hänen haavaansa. Clemensin kuolemasta ei puhuttu enempää. Anselmus taas oli täysin toipunut. Siinä ei ollut jälkeäkään eilisistä vaurioista.

"Ephraim ei varmaankaan voi olla kaukana," sanoin yrittäen johdattaa keskustelua mielestäni oikeaan suuntaan.

"Mistä niin päättelet?" Gerlach sanoi hieman säpsähtäen.

"Siitä, että Clemens oli hänen apurinsa," vastasin, "Ephraim ei jättäisi häntä jälkeensä."

"Taidat olla oikeassa," Kapteeni jatkoi, "En usko Ephraimin ottavan turhia riskejä ja hän varmasti ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että olemme heidän perässään."

Kuvottava haju Markwartin rohdoista ja Kapteenin haavasta, joka oli jo ehtinyt märkiä, täytti tallin.

"Ainakin hän on nyt yksin niiden kahden demoninsa kanssa," Markwart huomioi ja murtunut nenä kuului hänen äänessään.

"Kolme tapettu, mutta monta on vielä jäljellä," Kapteeni huokasi, "Mitenkähän Heintze pärjää?"

Emme varsinaisesti halunneet ajatella asiaa, mutta hän saattoi hyvinkin olla ainoa toivomme muiden löytämiseksi.

Kun Kapteenin haava oli hoidettu valmistelimme vankkurit liikkelle lähtöä varten. Ulkoa kuului puheensorinaa, joka tuntui yltyvän nopeasti meteliksi. Minä kävin tarkistamassa tilanteen ulkona ja huomasin, että väentungos majatalossa oli merkki markkinoista. Markwartin lääkkeet ja reilu annos kalaa näytti palauttaneen Kapteenin voimat nopeasti.

Ehkäpä onnemme oli kääntynyt. Olettaen, että Ephraim ei ollut pelästynyt, kun Clemens ei ollutkaan palannut hänen luokseen - mikäli tämän oli tarkoitus niin tehdä. Meidän kannatti joka tapauksessa varmistella tilannetta tutkimalla läheinen metsäaukio, joka yritti esittää toria.

Gerlach jäi huolehtimaan Kapteenista ja Terreros jäi vahtimaan vankkureita. Lähdin siis Markwartin kanssa kaksin tutkimusretkelle.

Metsäaukio oli mudan peittämä sateen jäljiltä ja jatkuva liikenne ei parantanut tilannetta. Kaikkialla oli kuormaeläinten ulosteita ja varmasti ihmistenkin. Meteli oli kova ja väentungos uskomaton, varsinkin näin syrjäisessä paikassa. Kauppiaiden ja asiakkaiden seassa pyöri sotilaita ja varmasti myös varkaita, joita emme halunneet kumpiakaan tavata. Toisaalta näin ensimmäisen kerran elämässäni kamelin, ja mattoja joita se oli kantanut idästä. Uskomattoman kaunis ja tumma tanssityttö esitti viekoittelevaa tanssiaan kerätäkseen huomiota niiden puoleen. Kaukaa pohjoisesta tulleet kauppiaat tarjosivat erilaisia nahkoja ja turkkeja. Kirkonmiehinä esiintyvät huijarit tarjosivat pyhäinjäännöksiä kaikille joiden uskoivat olevan tarpeeksi tyhmiä uskoakseen niiden olevan aitoja. Ruokaa oli tarjolla vaikka missä muodossa. Väkeä oli kerääntynyt suurelta alueelta ja monia isoja kauppoja lyötiin lukkoon täällä keskellä ei mitään.

Olin aidosti innoissani paikan ilmapiiristä. Jopa niin innoissani, että kävelin Wolfgaria tai Thorbroria päin - en tiennyt kumpi hän oli. Joka tapauksessa hän säikähti sen verran pahasti, että perääntyi muutaman askeleen - meitä oli sentään kaksi ja hän oli yksin.

"Rauhoitu," sanoin, "emme tahdo sinulle mitään pahaa."

Se ei auttanut, vaan mies kääntyi ympäri ja lähti tunkeutumaan väkijoukon läpi. Olenkin aina ollut huono valehtelija.

Aioin lähteä hänen peräänsä, mutta Markwart esti minua. "Odota. En haluaisi ottaa riskiä häntä vastaan. Meillä ei ole mitään syytä vahingoittaa häntä." Markwart oli jälleen kerran oikeassa, joten annoimme hänen lähteä. Päätimme kuitenkin tarkkailla ympäristöämme tarkemmin siltä varalta, että hän tulisi takaisin ystäviensä kanssa.

Jatkoimme tutkimusretkeämme, kun eräs ääni tunkeutui kaiken metelin läpi tajuntaani. Ääni oli tuttu ja tajusin nopeasti sen kuuluvan Ephraimille.

"Kuulitko?" kysyin Markwartilta, "Ephraim on jossain lähellä."

Markwart näytti siltä kuin olisi kuullut saman ja nyökkäsi vain hiljaa minulle. Hän tarkkaili ympäristöämme, mutta näytti samalla jotenkin poissaolevalta. "Tuolla," hän sanoi jonkin ajan kuluttua ja lähti kävelemään katseensa suuntaan. Hän törmäili joka askeleella holtittomasti vastaantulijoihin, mutta se ei häntä tuntunut haittaavan, vaan hän jatkoi vain suoraan eteenpäin. Hän sai puoleensa tuimia katseita, mutta ei tuntunut edes huomaavan niitä.

Hetken kuluttua hän törmäsi muuliin, joka ei väistänytkään enää niin helposti kuin ihmiset. "Werhner, auta minua, en näe mihin olen törmännyt."

"Miten niin et näe?" kysyin ja tartuin hänen käteensä.

"Aivan niin, näen tällä hetkellä vain Ephraimin, joka kävelee kymmenisen metriä edellämme."

"Voisitko lopettaa sen..."

Ääneni huolestuneisuus sai hänetkin huolestumaan: "Miten niin? En pysty siihen, se loppuu itsekseen hetken kuluttua."

"Koska Wolfgar, Thorbror ja heidän toverinsa ovat sen muulin omistajia, johon sinä juuri törmäsit."

Olin jälleen antanut tarkkaavaisuuteni lopahtaa ja sen seuraukset eivät olleet mukavat. Wolfgar ja Thorbror irvistelivät meille julmasti ja kolmas mies veti tikarinsa esiin.

"Markwart. Nyt olisi hyvä hetki keksiä jotain."

"Keksi itse. Äläkä kerro heille nimeäni. Nimet ovat vaarallisia."

"Tikarini on varmasti vaarallisempi. Näen ja kuulen myös, että nyrkkini jätti nenääsi kunnon jäljen, joten sekin on voimakkaampi kuin surkea nimesi."

"Mahdollisesti, mutta tikarilla tai nyrkillä voi vahingoittaa vain kosketusetäisyydeltä. Nimi saattaa tappaa mistä vain." Markwart sanoi kylmän rauhallisella äänellä, puhuen muulin kyljelle.

"Sinä et siis pysty näkemään meitä," mies tikarin kanssa sanoi pahaenteisesti. Markwart ei vastannut.

Mies lähestyi häntä edelleen. Markwart sulki silmänsä ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Väkijoukko oli taas kaikonnut ympäriltämme. Vallitsi yllättävän syvä hiljaisuus. Yllätyin huomatessani, että suurin pelkoni juuri sillä hetkellä oli se, että Ephraim pääsisi pakenemaan välikohtauksen aikana.

Markwart kumartui ja veti veitsen saappaastaan kylmän rauhallisesti.

"Mitä sinä tuolla pikku terällä aiot saada aikaan," jatkoi mies edelleen. Pidin tilannetta tarkasti silmällä. Mies oli jo todella lähellä Markwartia.

Markwart oli edelleen aivan hiljaa, mutta puhui lopulta. "Ehkä saan sinut sillä vihdoin hiljaiseksi."

Mies nauroi. Se oli suuri virhe, sillä Markwart oli juuri sellaista tilaisuutta Markwart oli odottanut. Hän syöksyi naurun suuntaan ja onnistui rajoitetusta näkökyvystään huolimatta viiltämään pitkän haavan miehen käden ulkoreunaan. Mies tiputti tikarinsa ja parahti tuskasta. Hän tarttui käteensä ja yritti tyrehdyttää verenvuodon, mutta siitä ei ollut apua, kun Markwart syöksi veitsensä hänen naamaansa kohti ja osuikin vasempaan silmään. Mies rojahti maahan. Temppu muistutti minua ikävästi Erichistä.

Käännyin Wolfgarin ja Thorbrorin puoleen, mutta he olivat jo pakenemassa. Ajattelin silloin, että menköön. He tuskin uskaltaisivat sen jälkeen kiusata meitä enää. Markwart taas sohi veitsellään ympärilleen pelokkaana - hänhän ei nähnyt ketään. "Rauhoitu, tapoit hänet jo," sanoin.

"No sehän on hyvä. Opin Erichiltä ilmeisesti jotain hyödyllistä. Ephraim taas kävi tuossa aivan vierellämme, mutta pakenee nyt hyvää vauhtia. Hän on aivan näkökenttäni rajoilla. Tuskin saamme häntä enää kiinni." Hetken kuluttua hän lisäsi: "Varsinkaan jos tuossa edessäni on edelleen jokin eläin."

Kesti pitkään ennenkuin Markwart sai normaalin näköaistinsa takaisin. Sillä aikaa olin paikallistanut teatteriryhmän, joka kovaan ääneen mainosti illalla tapahtuvaa näytelmäänsä. Olin kerran aikaisemminkin - vuosia sitten - törmännyt toiseen vastaavaan ryhmään ja se oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Olin jopa harkinnut heidän mukaansa lähtemistä, mutta olisin kuitenkin pelännyt julkista esiintymistä enemmän kuin tykkitulta, rynnäkköjä tai muskettien kuulasadetta, joten päätin jatkaa uraani sotilaana.

Aioin kuitenki mennä katsomaan esitystä ja vaadin, että muut tulisivat mukaani. Heitä ei tarvinnut paljoa kiristää. Terreros jätettiin tietysti vahtiin. Hän olisi voinut pilata koko esityksen, vaikka tyhmillä maalaisilla oli kyllä myös vaikeuksia hallita itseään, jos esityksessä oli tunteikkaita osia.

Yritin ohjeistaa kumppaneitani maailmanmiehen tapaan etiketistä. Gerlach oli nähnyt myös teatteriesityksen ja oli hyvin tietoinen siitä mitä tulisi tapahtumaan, mutta Kapteeni ja Markwart hämmästelivät sitä jo etukäteen.

Näytös olikin erinomainen ja olimme kaikki haltioissamme sen loputtua. Se kertoi miehen yrityksistä selvitä rakastajattarensa kuolemasta. Se onnistui jopa koskettamaan meidänkin kuolleita sielujamme. Yritin peitellä kyyneleitäni, kun näyttelijät palasivat kumartamaan meille. Heitimme lavalle muiden mukana viimeisiä ropojamme palkkioksi tuosta mainiosta esityksestä. Lopulta he poistuivat jälleen lavalta, mutta pian yksi heistä palasi sanoen: "Hetki hyvä herrasväki, meillä on teille tänään jotain aivan erityistä: uuden näytelmän ensiesitys!"

Alkuun olimme innoissamme. Lisää samaa ei olisi pahitteeksi. Emme olisi voineet enää maksaa penniäkään lisää, mutta sitten katsoisimme ilmaiseksi. Toinen näytelmä oli suuri pettymys. Vaatteet eivät vastanneet rooleja. Näyttelijät eivät osanneet sanojaan ulkoa, vaan lukivat ne paperista, eikä heillä ollut käytössä kuin paperi. Muutama, jotka eivät ilmeisesti osanneet lukea, saivat koko ajan ohjeita muilta. Esityksestä puuttui kokonaan tunne ja vuorosanat olivat kaikkiaan surkeita, itse asiassa huonoimmat, joihin olen koskaan törmännyt ja tapauksen jälkeen olen sentään nähnyt aika monta näytelmää.

Jumalanpilkkaa muistuttava sisältö oli viimeinen pisara ja näyttelijät saivat juosta henkensä edestä katselijoiden vihaa. Näytelmää ei edes ehtinyt kestää montaa minuuttia. Erityisesti Saatanana esiintynyt näyttelijä sai päälleen mutaa, kiviä ja kaikkea muuta mahdollista, mitä ihmisille sattui käteen. Hänet jouduttiin kantamaan pois näyttämöltä, kun hän sai pullosta päähänsä.

Emme halunneet osallistua lynkkaukseen, joten vetäydyimme kaikessa hiljaisuudessa pois katsomosta. Näytti siltä, että tilanne oli muutenkin rauhoittumassa ja ihmiset lähtivät kuka minnekin.

Teatteriryhmältä jäi lavasteet taakse, joten päätin mennä tutkimaan niitä. Olin kiinnostunut kaikesta. Ovelasta miekasta, jonka terä meni piiloon, kun sillä pisti, kauniisti loistavista kultaisista esineistä ja niin edelleen. Muutkin seurasivat minua näyttämölle.

Ehdimme tutkia paikkoja kaikessa hiljaisuudessa muutaman sekunnin, kun kuulin keskustelua jostain lavasteiden takaa. Elehdin muita olemaan hiljaa, kun keskityin kuuntelemaan.

"Emme voineet muutakaan," sanoi mies ääni, "heillä on Nestor ja tarvitsimme rahat muutenkin tämän illan menestyksestä huolimatta."

"Kyllä me pärjäämme ilman rahaa ja tuo olisi voinut tapattaa meidät kaikki," vastasi toinen mies ääni. "Nestor," hänen äänensä lopahti, "on menetetty. Meillä ei ole mahdollisuutta pelastaa häntä enää."

"Olet oikeassa, mutta en voi hylätä yhtään seurueeni jäsentä ainakaan yrittämättä tehdä parhaani," sanoi ensimmäinen ääni jälleen, "olen käyttänyt paljon aikaa ja rahaa teihin."

Hiljaisuus laskeutui. Ilmeisesti ensimmäinen ääni oli sanonut jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt.

"Anteeksi. Olette minulle kaikki tärkeitä muutenkin kuin vain rahan takia," ensimmäinen ääni jatkoi, kuulostaen aidosti anteeksipyytävältä.

Kapteeni, joka oli tullut viereeni kuuntelemaan, päätti keskeyttää keskustelun, joten hän astui verhon läpi, jonka takana olimme, lavasteiden taakse ja minä seurasin.

"Palatkaahan takaisin. Teidät siis painostettiin esittämään se näytelmä?" hän kysyi käskevään sävyyn.

Selvittyään pahimmasta säikähdyksestä, äänestä päätellen ensimmäisenä puhunut mies, jota en ollut nähnyt lavalla, onnistui kakistamaan ulos hermostuneen vastauksen: "Kyllä, eräs mies kaappasi yhden nuoremmista näyttelijöistäni ja kiristi meitä sillä lukemaan sen karmean yritelmän, joka sai minut fyysisesti pahoinvoivaksi, läpi. Kun jouduimme keskeyttämään, hän oli jo poistunut poikamme mukanaan."

"Ephraim?" Kapteeni sanoi kääntyen meitä kohti.

"Ephraim," vastasin.

"Ephraim," sanoi Markwart.

"Ephraim," huokaisi Gerlach merkitsevästi.

"Eiköhän siis ole aika lähteä hänen peräänsä," sanoi Kapteeni ja lähti heti kävelemään vankkureitamme kohti.

Kohautin olkapäitäni ja lähdin seuraamaan häntä. Gerlach ja Markwart tulivat heti perässäni.

"Aiommeko suojella panttivankia?" kysyin Kapteenilta. Sain vastaukseni vain tuhahduksen. Eli ilmeisesti emme. Kapteenilla näytti olevan kiire. Hän harppoi eteenpäin pitkillä askeleilla, eikä vaivautunut väistelemään ketään tai katsomaan pysyimmekö me tahdissa. Kapteeni oli meitä kaikkia sen verran pitempi, että saimme puolittain juosta pysyäksemme mukana.

En oikein ymmärtänyt, miksi Kapteenille tuli yhtäkkiä sellainen kiire, enkä uskonut saavani asiaan mitään selvää vastausta häneltä suoraan, mutta oli muita asioita, joihin halusin selvennyksen: "Onko sinulla jonkinlainen ajatus siitä, mihin olemme lähdössä saadaksemme Ephraimin kiinni."

Kapteenin vastaus oli tyly: "Ei sillä ole väliä, ajamme häntä vain takaa kunnes löydämme hänet." Eipä noin selvään suunnitelmaan voi oikein sanoa mitään vastaankaan.

Palasimme siis vankkureillemme, missä Terreros säpsähti torkkumasta. Normaalisti Kapteeni olisi sättinyt häntä kevyesti, Terreroksen pelottaminen ei enempää vaatinut, mutta tällä kertaa hänellä ei näyttänyt olevan aikaa. Hän aloitti heti vankkureiden pakkaamisen matkustuskuntoon.

"Aiommeko siis lähteä nyt heti?" kysyin.

"Enkös minä juuri sanonut, että ajamme Ephraimia takaa, kunnes löydämme hänet!", Kapteeni ärjähti.

Katsahdin Gerlachia ja Markwartia. Markwart vain kohautti olkapäitään ja alkoi kaivella tarvikepussejaan. Gerlach näytti hyvin mietteliäältä, eikä näyttänyt edes tajuavan missä mentiin. Heistä ei olisi nyt apua ja minun vaikutusvaltani Kapteeniin oli melko rajallinen, joten emme siis nukkuisi vähään aikaan. Lisäksi yöllä matkustaminen oli vaarallista. Tien näkeminen oli lähes mahdotonta, eikä meillä juuri ollut lamppuöljyä - tai edes kunnon lyhtyä - sen valaisemiseen. Rengasrikko olisi lähes varma, myös hevoset saattoivat vahingoittaa jalkansa pimeydessä. Isobelin raahaaminen olisi lähes mahdotonta. Kaiken tämän kerroin myös Kapteenille, mutta hän ei aikonut luopua ajatuksestaan.

Lopulta sain ajatuksen: "Jättäkäämme siis vankkurit, hevoset ja Isobel tänne vahtien kanssa. Ajakaamme Ephraimia takaa jalkaisin, mikä on joka tapauksessa nopeampi tapa edetä ja palatkaamme takaisin, kun tehtävä on hoidettu."

Tälle ajatukselle Kapteenikin lämpeni. "Selvä. Näin teemme. Werhner ja Markwart, pakatkaa itsellenne reppuun mitä tarvitsette muutamaksi päiväksi. Gerlach ja Terreros jäävät tänne vahtiin." Ryhmämme hajosi siis jälleen kahtia. Nyt meitä oli enää kolme ajamassa Ephraimia ja hänen miehiään takaa. En tiennyt riittäisikö se, vaikka Clemens olikin kuollut.

Huomasin Kapteenin pitelevän kylkeään. Haava oli huonossa kunnossa, vaikka hän yrittikin sen parhaansa mukaan salata.