6. Välinäytös - Theodorin tarina

Theodor oli teurastaja, mutta ei mikä tahansa lihakirveenheiluttaja, vaan kuninkaallisen teurastajan oppipoika. Hänen isänsä oli kuninkaallinen teurastaja, ja hänen veljensä olivat kaikki samalla alalla. Itse asiassa heidän perheensä oli täyttänyt toimen jo tusinan sukupolven ajan. Sukutaulu alkoi ensimmäisestä suvun kuninkaallisesta teurastajasta (joka oli myös nimeltään Theodor), joka huhujen mukaan toimi myös salamurhaajana herransa hyväksi.

Theodor hoiti aina eläinten lopettamisen. Häntä ei koskaan näyttänyt vaivaavan eläinten päästämät tuskaiset korahdukset tai veren roiskuminen vaatteille. Syvällä sisimmissään hän itse asiassa nautti tilanteesta, mutta ei koskaan antanut sen näkyä vaan hoiti ulkoisesti työnsä mallikelpoisesti.

Työnsä ulkopuolella, niinä harvoina vapaina hetkinä joita hän sai, Theodor harjoitteli miekan käyttöä. Hänellä oli vain vanha ruosteen syömä leveämiekka, mutta se kelpasi harjoitukseen hyvin.

Eräänä päivänä Theodorille avautui tilaisuus hankkia uusi parempi miekka. Toisin kuin useimmat paikalliset, hän piti villistä luonnosta ja tapasi usein käveleskellä läheisissä metsissä. Hän oli kuullut, että täällä liikuskeli susia, joten hän piti miekkaansa mukanaan.

Eräs ritari oli juuri silloin ohikulkumatkallaan pysähtynyt pienelle purolle peseytymään. Ritarilla oli alasti vedessä ja hänen aseenkantajansa vartioi häntä ja heidän varusteitaan rannalla.

Theodor oli usein hiiviskellyt täälläpäin tirkistellen peseytyviä neitokaisia (minkä toivossa hän oli nytkin suunnannut kulkunsa kyseiseen suuntaan, silloin tällöin hän varasti näiden vaatteita ja joskus palautti niitä seksuaalisia palveluita vastaan), joten hän tiesi kyllä miten pysyä näkymättömissä. Aseenkantaja ei myöskään odottanut ongelmia, joten hän ei ollut kovin tarkkaavainen.

Theodor teki nopean rynnäkön puun takaa aseenkantajan kimppuun ja lävisti tämän vatsan miekallaan. Hän nosti ritarin miekan nopeasti maasta ja jäi tarkkailemaan purossa seisovaa miestä. Miehen tappaminen oli saanut hänen verensä kiertämään, teurastus ei varmasti loppuisi tähän.

Hän heitti vanhan miekkansa maahan ja lähti syöksyyn ritaria kohti. Ritari tiesi jäävänsä alakynteen ja yritti lähteä karkuun, mutta hän ei pystynyt juoksemaan kovin hyvin vedessä ja sai pian omasta miekastaan selkäänsä.

Theodor hakkasi innoissaan miestä, kunnes puro oli punainen verestä. Lopulta hän raahasi ruumiin rannalle ja hautasi sen ja aseenkantaja, joka oli edelleen hengissä, vaikkakin kyvytön puolustautumaan.

Theodor ei osannut ratsastaa, joten hän päästi hevosen vapaaksi. Miekan hän piti ja hautasi haarniskan (joka oli aivan liian pieni hänelle) ja muut varusteet maahan piiloon. Miekan hän puhdisti ja jätti paikkaan, josta tulisi sen hakemaan pian.

Koko tapahtuma kiihotti häntä kovasti ja hän lähti etsimään kylpeviä neitokaisia.

Ritarin seurue, joka oli majaillut hetken matkan päässä, kävi linnalla kyselemässä kadottamaansa isäntää, mutta kukaan linnanväestä ei tiennyt tai epäillyt mitään. Theodor oli selvästikin turvassa.

Kun Theodor palasi metsään hakemaan uuden miekkansa sen piilosta, se ei ollutkaan siellä.

"Ahaa, vai sinä olet mennyt tekemään murhan, ja vielä toisenkin", sanoi oudon ilkikurinen ääni jostain ylhäältä päin. Mustiin pukeutunut mies pudottautui läheisestä puusta. "Olen odottanutkin sinua jo päivän verran. Hyvä, tarvitsenkin miehen joka osaa olla varovainen." Miehessä oli jotain omituisella tavalla viehättävää.

Theodor ei heti ymmärtänyt mistä oli kysymys, vaan katseli ihmeissään kun mies veti esiin täyden haarniskan eräästä pensaasta.

"Nimi alle vaan, ja tämä on sinun", mies sanoi ojentaen paperia Theodorille, "Yksikköni tarvitsee voimakkaan ja täydellisen moraalittoman miehen."

Theodor ei tiennyt mitä moraaliton tarkoitti, mutta se oli varmasti jotain mistä hän olisi pitänyt, joten hän piirsi puumerkkinsä paperiin.

Pukiessaan uutta upeaa yönmustaa haarniskaansa päälleen, Theodor tunsi aivan uuden voimantunteen. Aiemminkin hän oli ollut lähiseutujen kädenvääntömestari, mutta tämä oli hänellekin jotain aivan uutta. Tätä voimaa oli pakko kokeilla. Ja kokeilla. Ja kokeilla.