23. Luku

Näin unta eräästä naisesta, jonka olin tavannut joskus nuorena renkinä. Hän ei ollut ensimmäinen naiseni, mutta ensimmäisiä kuitenkin. Hän oli taitava rakastaja, ja vaikka en ostanutkaan hänet kuin kerran - taitavat ovat aina kalliita, eikä minulla ollut häneen koskaan uudestaan varaa - hän jäi hyvin mieleeni. Hän istui unessani päälläni. Uneksin hänen rinnoistaan ja koskettelin niitä pitkään, kunnes ne alkoivat yhtäkkiä paisua. Ne peittivät käteni ennen kuin ehdin vetää ne pois. Olin ansassa, kun hän kumartui alas kuin suudellakseen minua, mutta hänen kielensä alkoikin kasvaa ja hän tunki sen suuhuni kaikista vastusteluistani huolimatta. En saanut henkeä. Tuijottaessani kauhuissani hänen kasvojaan, jotka vääristyivät yhä enemmän, huomasin, että hänen silmänsä olivat muuttuneet. Ne eivät olleet enää olleet kauniin naiselliset, vaan oudolla tavalla iloiset, mutta kylmät.

Säpsähdin huutaen hereille jossain kylmässä ja kosteassa paikassa. Makasin selälläni, mutta tajusin, että en nähnyt kattoa. Alkuun se tuntui helpotukselta verrattuna siihen, mitä olimme kokeneet tunneleissa tai mitä unessani oli tapahtunut, mutta sitten tunsin kahleet jaloissani ja käsissäni. Virtsan ja ulosteen haju oli kammottava. Makasin jonkinlaisella kivilattialla ja toivoin, että neste, jossa vaatteeni olivat lionneet, ei ollut virtsaa - turhaan.

Rauhoituin hieman ja katselin ympärilleni. Kapteeni, Heintze, Guillarmo ja Mathias makasivat maassa tajuttomina. Heistä vain Mathias oli kahlehdittu. Markwart istui vierelläni pidellen päätään. Hänkin oli kahleissa. Olimme jonkinlaisessa sellissä. Näin selvästi kaltereista koostuvan seinän lähellä.

Kahleet eivät olleet kovinkaan rajoittavat, ketjut olivat monta metriä pitkät. Ojensin kättäni Markwartia kohti, mutta hän työnsi sen pois jo ennen kuin tajusin hänen huomanneen minua.

"Pääni on uskomattoman kipeä. Anna minun olla", hän puhui juuri ja juuri kuuluvasti.

En ollut koskaan nähnyt häntä niin avuttomana.

Eteemme ilmestyi silmäpari. Se vain leijui ilmassa. Jotenkin ne olivat hyvin ilmeikkäät, vaikka luomet niiden ympäriltä puuttuivatkin. Tunnistin ne heti. Ne olivat silmät unestani.

"Vankini ovat siis vihdoin heränneet", kuului ääni jostain. Silmät katsoivat ympärilleni. "No ainakin kaksi heistä siis."

Markwart nosti varovasti katsettaan. Näin hänen silmänsä. Ne verestivät pahasti.

"Mitä olet... tehnyt minulle?" Markwart sanoi aloittaen huutamalla, mutta säikähti sitten omaa ääntään ja kuiskasi lopun varovasti.

"Kyllähän sinä hyvin tiedät Markwart, että sinä olet ainoa vaarallinen koko joukosta", sanoi ääni kuin selittäen tilannetta lapselle, "ja siksi minun on pidettävä sinut aloillasi. Sinusta tulee hyvä uhri Mark-poikaseni."

Markwartin silmistä paistoi viha, mutta hän ei yrittänyt tehdä mitään asialle. Silmät siiryivät muiden luokse. He olivat vieläkin tajuttomia.

Aloin hieman tottua pimeyteen. Katselin ympärilleni. Huomasin, että emme olleet ainoat vangit. Heitä oli paljon samassa sellissä. Sellikin oli suuri. Itse asiassa selli näytti olevan vain pieni osa vielä suurempaa onkaloa, joka ei ollut kovin kodikas.

Kaikkialla paitsi sellissä lojui luurankoja, vaikka niitä oli ilmiselvästi yritetty hieman siivota pois tärkeimmiltä kulkuväyliltä.

Sellin ulkopuolelle ilmestyi mies. Se oli Rodrigo. Varjoista huolimatta näin, että hänellä ei ollut silmiä. Jotenkin minulle tuli mieleen ajatus, että ne ilmassa kelluvat olivat hänen silmänsä. Sellainen pieni puute ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan hänen kulkuaan sotkuisessa onkalossa, vaan hän käveli epäröimättä ja kompastelematta eteenpäin. Se oli Rodrigo.

"Ah, ystävänne alkavat vihdoin heräillä," hän sanoi, "ajattelinkin huvittaa itseäni hiukan ennen päätapahtumaa."

Hän heitti hennon näköisen miekan sellin lattialle.

"Annan teille mahdollisuuden. Kuten olette varmasti huomanneet, osa teistä ei ole kahleissa. Aion antaa kullekin heistä vuorollaan mahdollisuuden tappaa minut ja pelastaa maailma siten minulta ja Dexanthrobozuxinianiukselta."

Hän hymyili julmasti. Olin kuullut nimen aiemminkin, mutta jotenkin se nyt syöpyi mieleeni pysyvästi.

"Syökää ja juokaa rauhassa. En halua heikkoja vastustajia tai uhreja."

Guillarmolla oli vieläkin päällään kaksi repullista ruokaa, joten teimme niinkuin käskettiin. Keskustelua ei juuri ollut. Minä päätin rohkaista ensimmäisenä mieleni ja kertoa unestani.

"Hän tunkeutui uniini. Unelmoin Delilahista ja hän sotki koko kauniin uneni."

"Delilah... muistan hänet. Kaunis nainen, iästään huolimatta... ja se oli vain hänen hyveidensä alku. Hän pääsi myös minun uniini. Hän tuhosi minun unelmani," Markwart vastasi heikosti.

Muutkin nyökkäilivät. Oliko Rodrigo ehtinyt kaikkien meidän uniimme? Kukaan minun lisäkseni ei ollut herännyt huutaen. Paitsi ehkä Markwart, hänestä en tiennyt. Vaikutti siltä, että muut eivät halunneet puhua aiheesta, joten vaihdoin sitä.

"Kuulitte varmaan kaikki Rodrigon haasteen. Meillä on mahdollisuus, jos joku teistä kolmesta voittaa hänet taistelussa", sanoin Heintzelle, Guillarmolle ja Kapteenille.

Guillarmo oli koko ajan kuljeskellut sellissä. Viimein hän löysi mitä etsi.

"Giovanna!" hän huudahti tahtomattaan.

"Guillarmo?" vastasi heikko ääni.

Oli ilmeistä, että Guillarmo oli löytänyt vaimonsa. Se antoi hänelle toivoa ja toivo oli pahinta juuri tällaisessa tilanteessa. Guillarmo syleili vaimoaan, joka oli vielä täysin hämmentynyt tilanteesta.

"Minä haastan sen roiston ensimmäisenä!" Guillarmo julisti ja käveli sitten reippain askelin Rodrigon antaman miekan luo. Hänen vaurioitunut jalkansa petti viimeisellä askeleella, mutta Guillarmo yritti parhaansa mukaan peittää sen. Hän nosti sen ja kokeili sen painoa huitomalla hetken ilmaa.

Aioin pysäyttää hänet kertomalla Rodrigosta, mutta Markwart pysäytti minut.

"Hän ostaa meille aikaa. Muuta hän ei voi meidän hyväksemme tehdä."

Jäin katselemaan Guillarmoa. Sellin kalterit siirtyivät juuri sen verran Guillarmon viereltä, että hän pääsi astumaan toiselle puolelle. Sitten ne palasivat jälleen paikalleen. Rodrigo odotteli ilman silmiä vieläkin kaltereiden toisella puolella. Silmiä ei näkynyt missään.

Muistin hyvin Rodrigon taidot. Suurella ja vahvalla Guillarmolla ei ollut mitään mahdollisuuksia Rodrigon nopeutta ja kokemusta vastaan. Lisäksi hänen henkinen sodankäyntinsä oli armotonta.

"Näin vain vertailun vuoksi, haluaisin tietää montako ihmistä olet tappanut?" hän kysyi kuin olisi kysynyt viikonpäivää.

Guillarmo ei vastannut, hän odotti vain sopivaa tilaisuutta hyökkäykseen.

"Kymmenen, viisitoista?" Rodrigo jatkoi tarkkaillen Guillarmon ilmeitä, "Enemmän? Vähemmän? Vähemmän. Seitsemän? Kahdeksan? Kahdeksan. Ilmeesi paljastavat aivan liikaa."

Guillarmo ei vieläkään vastannut vaan teki nopean syöksyn Rodrigoa kohti, jonka Rodrigo väisti helposti.

"Minä olen tappanut tuhat neljäsataakahdeksantoista ihmistä", hän ilmoitti rauhallisesti, "ja tiedätkö mitä?"

Guillarmo yritti uutta hyökkäystä, mutta Rodrigo sai väistelyn näyttämään aivan liian helpolta.

"Muistan jokaisen kuolinhuudon ja he kaikki huusivat lopussa."

Guillarmo yritti uutta hyökkäystä, mutta oli unohtanut jo puolustautua ja saikin terävän miekan kurkun läpi. Rodrigo kumartui yhä hengissä olevan Guillarmon ylle.

"Paitsi sinä, koska et yksinkertaisesti pysty. Pidän huolen, että vaimosi saa aivan oman erikoiskäsittelyn, niin, että hän huutaa sinunkin puolestasi. Tuhat neljäsataayhdeksäntoista."

Giovanna huusi jo nyt kauhuissaan. Guillarmo pääsi kuulemaan sitä pitkään, ennenkuin menetti lopulta tajunsa hapen puutteeseen. Hän kuolisi pian, emmekä me voineet asialle mitään.

"Jaaha, kuka on seuraava?" Rodrigo kysyi.

Katsoimme toisiamme. Rodrigo oli ilmeisesti jo valinnut meistä taistelukuntoisimmat uhreikseen, koska ei ollut kahlinnut Kapteenia ja Heintzea.

Markwart kuiskasi käheästi Kapteenille: "Yritä ostaa meille vielä aikaa, älä anna hänen suututtaa itseäsi. Muista hänen taitonsa."

Kapteeni nyökkäsi ja astui kaltereiden luo. Ne aukenivat hänelle samoin kuin Guillarmolle. Hänkin astui ulos, mutta Rodrigo ei antanut hänelle samaa miekkaa kuin Guillarmolle.

"Taitavalle taistelijalle ammattilaisten miekka", hän sanoi ja heitti Kapteenille kaksintaisteluun tarkoitetun miekan.

Kapteeni nappasi sen ilmasta taitavasti. Hän kokeili sen painoa, samoin kuin Guillarmo, mutta sai koko rituaalin näyttämään paljon suunnitelmallisemmalta kuin Guillarmon tarkoitukseton huitominen ilmaan.

"Ojenna käsiäsi", Markwart kuiskasi minulle.

Käännyin katsomaan häntä ja huomasin hänen irroittaneen kahleensa ja nyt hän alkoi irrottaa minun omiani pienellä terällä.

Näin hänen kasvoistaan ja käytöksestään, että pääkipu ei ollut hellittänyt. Hän kärsi edelleen. Siitä huolimatta hän työskenteli nopeasti ja sai pian kahleeni irti. Hän vapautti nopeasti myös Mathiaksen.

Sellin ulkopuolella Kapteeni yritti parhaansa mukaan pitää Rodrigon kaukana itsestään. Se ei ollut helppoa. Rodrigo oli juuri niin nopea ja taitava kuin muistin, eikä Kapteenilla ollut tällä kertaa mitään lumousta apuna.

"Tarvitsen sata litraa verta", Markwart sanoi käheästi.

"Mitä?" kysyin.

Aioin myös kysyä mistä me muka saisimme niin paljon verta, mutta muistin sitten vangit.

"Älkää kyselkö, alkakaa leikata heitä auki. Aloittakaa valtimoista, niin että veri roiskuu mahdollisimman suurelle alueelle." Hän osoitti sormellaan kaulaa, mistä parhaat valtimot löytyvät. "Kerron sitten kun verta on tarpeeksi."

Hän antoi meille nauloja tappamista varten. Niillä leikkaaminen ei kyllä onnistuisi, mutta hyvällä osumalla sopivaan paikkaan, niillä sai kyllä kunnon aikaan verisuihkun. Markwart itse alkoi pistellä itseään naulalla ja aloitti loitsun lausumisen. Se oli jollain omituisella kielellä, josta en ymmärtänyt sanaakaan.

Mathias katsoi kummissaan naulaa ja meitä, Heintze taas aloitti työn heti innokkaasti. Potkaisin Mathiasta jalkaan ja osoitin hänelle uhrin. Hän totteli pelokkaasti.

Katsahdin jälleen Kapteenia. Kaksintaistelu oli käynnissä ja Kapteeni näytti pitävän itsensä kohtuullisesti siinä mukana. Näin liikettä jossain Rodrigon takana. Jäin hetkeksi seuraamaan sitä. Se oli Rainer. En tiedä mitä hänellä oli mielessään, mutta hän lähestyi äänettömästi Rodrigoa takaapäin.

Äkkiä Rodrigo iski aseen Kapteenin kädestä ja kääntyi kohtaamaan Rainerin.

"Ah, Rainer, kuomaseni. Kuvittelitko tosiaan voivasi yllättää minut?" hän kysyi.

Rainer hymyili vastaukseksi.

"En tietenkään herra. Minähän vain halusin nähdä tapahtumat läheltä."

"Tosiaanko?" Rodrigo kysyi näytellen huonosti hämmentynyttä. "Etkö suunnitellutkaan tappavasi minua ja ottavasi koko toimintaa haltuusi. Etkö pyytänytkään heitä liittymään sinuun ja jättänyt Conradia ja Girolamoa matkalle, koska tiesit, että et saisi heitä puolellesi? Etkö saanutkaan minua ja Ephraimia riitelemään, niin, että sinulla ei olisi kilpailijoita sitten kun tappaisit minut?"

Rainer oli aidosti hämmentynyt: "Minähän vain... yritin päästä heistä eroon keinolla millä hyvänsä."

Rodrigo seisoi melkein Kapteenin aseen yllä. Se ei kuitenkaan häntä vielä pysäyttänyt. Hän muisti mihin Guillarmon ase oli jäänyt ja hiipi sen luo hiljalleen.

Minä aloitin samalla tappamisen. Peitin uhrini suun ja työnsin naulan siihen kohtaan hänen kaulassaan mistä löysin sykkeen. Heintze ja Mathias olivat jo ehtineet tappaa useita uhreja. Toivoimme, että Rodrigo ei huomaisi mitään, mutta se tuntui turhalta toiveelta, kun otetaan huomioon, että verta oli jo joka paikassa ja muut vangit alkoivat huutaa. Onneksi Giovanna huusi jo valmiiksi, eivätkä uudet huudot siksi herättäneet vielä Rodrigon huomiota.

Sellin ulkopuolella Rainer perääntyi hitaasti Rodrigon luota yrittäen samalla vakuuttaa syyttömyyttään.

"Mitä jos kysyisin näiltä pojilta asiasta. Enhän varmasti saisi vastaukseksi tietoa, että olet tarjonnut heille jotain sinuun liittymisestä?" Rodrigo kysyi leikitellen.

Hän oli selvästi tehnyt jo päätöksensä, mutta aikoi pitää hauskaa. Rainer taas ei tuntunut joko käsittävän tilannetta tai - todennäköisemmin - hänellä oli mielessä jotain muuta, kuten meilläkin, ja tarvitsi vain aikaa.

"Heille olisi edullista valehdella, tottahan te sen ymmärrätte, herra", Rainer väisteli.

Toinen uhrini oli jo paljon vaikeampi kuin ensimmäinen. Hän pani parhaansa mukaan vastaan. Onneksi uhrit eivät tajunneet kauhuissaan puolustautua yhdessä meitä vastaan. Osa uhreista tuntui jopa toivottavan kuoleman tervetulleeksi ja nostivat vain leukaansa kiltisti. Mutta kuten sanottu tämä heittäytyi hankalaksi. Jouduin hakkaamaan häntä muutaman kerran nyrkilläni kasvoihin ennen kuin sain iskettyä naulan hänen kaulaansa. Ja sitten en osunut oikeaan paikkaan ensimmäisellä yrityksellä, vaan tarvitsin toisen. Onneksi se osui ja pääsin jatkamaan.

Toisaalla Rainer näytti yrittävän samaa kuin mitä oli tehnyt luostarissakin eli sytyttää itsensä tuleen ja pelastautua liekkien avulla. Rodrigo oli kuitenkin häntä askeleen edellä. Hän lausui muutaman sanan ja jostain pimeydestä ilmestyi joukko käsiä. En nähnyt niiden omistajia, enkä halunnutkaan nähdä. Mieleeni ei jäänyt kuitenkaan käsistä muuta kuin se, että ne näyttivät karmeilta. Muun olen unohtanut. Muistan kyllä hyvin sen mitä kädet tekivät. Osa niistä piti Rainerin paikallaan, osa repi hänen vaatteitaan ja raapi hänen kasvojaan. Kun vaatteet oli saatu pois tieltä, kädet alkoivat repiä hänen ihoaan.

Rodrigo jäi katselemaan hymyillen tapahtumia. Kapteeni oli saanut miekan ja uskoi selvästi tilaisuutensa tulleen. Hän oli valitettavasti väärässä. Kapteeni yritti hyökätä takaapäin vastustajansa kimppuun, mutta Rodrigo oli taas nopeampi. Hän kääntyi nopeasti ja sivalsi miekallaan siistin haavan Kapteenin ranteeseen.

"Ei, ei, ei. Kapteeni von Euerbach, odotin teiltä niin paljon enemmän", Rodrigo sanoi näytellen loukkaantunutta, "Nyt joudun surmaamaan teidät."

Hän pisti Kapteenia rintaan miekallaan ja jätti sen siihen. Kapteeni korahti muutaman kerran ja kuoli.

"Tuhat neljäsataakaksikymmentä."

Silloin maa alkoi vavista.

"Lisää verta! Tarvitsen lisää verta!" Markwart huusi.

Ja me annoimme hänelle lisää verta. Koko selli oli jo täynnä sitä.

"Ei! Et saa tehdä tätä! Tiesin, että minun olisi pitänyt tappaa sinut heti!" Rodrigo huusi Markwartille.

Markwart oli polvillaan katsoi ylös kattoon ja jatkoi edelleen loitsuamista. Hän oli lopettanut itsensä viiltelyn ja oli kyllä aikakin, sillä hän oli menettänyt aivan liian paljon verta ja hänen haavansa vuotivat yhä. Lisäksi hänen suustaan, korvistaan ja nenästään virtasi verta.

Tapoimme pikaisesti vielä muutaman uhrin, mutta meidän oli pakko lopettaa, koska katosta alkoi tippua kiviä.

"Ei", Rodrigo huusi jälleen.

Hän lähti juoksemaan luolan toista päätä kohti ja katosi sitten tunneliin.

"Hänen olisi pitänyt tappaa minut", sanoi Markwart puolittain tajuissaan kuulostaen hieman voitonriemuiselta kaikesta kivusta huolimatta.