Terreroksen kadotetut runot
Aioin alunperin ottaa nämä mukaan kirjaan jossain vaiheessa, mutta ne sattuivat unohtumaan muistiinpanojeni sekaan, joita pääsi kerääntymään runsaanlaisesti.
Aioin myös kirjoittaa samanlaisen asiantuntijan kannanoton kuin "Näytelmän" lopussa, mutta runoja palvovan. Päätin kuitenkin, että vitsi väsyisi helposti ja annoin olla.
I
Surulliset seisovat aikaansa
seuduilta, ikikylän kosketus
Onnellinen, saan?
rakentaa
II
Jumalani tullut katsomaan,
ravistelee maisemaa
tulee maistaa, vaeltaa
täällä saat,
III
Pahuuden puutarhan kantavat
jotka Pahuuden mainoksiin,
pyydän ikenet
IV
Sinä minuun inhoa
en huudan eivät
nämä kehää
Mistä siitä
Ylläolevat on tehty ottamalla kappaleen sanat ja poistamalla siitä sanoja tietyn kaavan mukaan. Muistaakseni käytin Kotiteollisuuden Eevan perinnön kappaleiden sanoja. En ole aivan varma.
V
Koskaan en ruusutarhassa mitä ruumis
luonani epää lepää runsaammalla
Rukoilee uneksuu aukeavasta juottaisin
salaisuuden aina, tietäisi minut
VI
lähde avaa rukoilee ainoa
vaimo voisi runsas varmuus
kätten niin että rikkaassa
ymmärtäisi silmäin sylini
Runot V ja VI sisältävätkin jo hieman harkintaa... eivät paljon mutta hieman. Ne on tehty saksimalla valmis runo (en muista kenen, harmi, sillä olisin halunnut antaa krediittiä) sanan tai parin paloihin ja liittämällä sitten satunnaisesti paloja toisiinsa. Olen hylännyt joitain lopputuloksia, mutta en monia ja joissain tapauksissa olen hylännyt yksittäisiä sanoja, mutta en niitäkään montaa.